Laivaväen pätevyyksien ja henkilöliikenteen varautumisvelvollisuuden voimassaoloon pidennyksiä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2021 11.40 | Julkaistu suomeksi 29.6.2021 klo 12.11
Tiedote
Rahtialukset Vuosaaren satamassa (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi / LVM)
Rahtialukset Vuosaaren satamassa (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi / LVM)

Laivaväen pätevyyksien voimassaoloa pidennetään koronaepidemiasta aiheutuneen tilanteen vuoksi. Lisäksi jatketaan poikkeusta, jonka perusteella on mahdollista saada erivapaus aluksella vaaditusta lisäpätevyydestä.

Poikkeukset ovat väliaikaisia. Laivaväen pätevyyksiä pidennettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2020.

Laivaväen pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaoloaikoja pidennetään uudelleen kuudella kuukaudella, jos pätevyys vanhenee 1.7.2021-31.12.2021 välillä. Pidennystä ei tarvitse erikseen hakea ja pidennysmahdollisuus koskee myös aiemmin pidennettyjä pätevyyksiä, jos ne vanhenevat kyseisenä ajanjaksona. Myös laivaväen kelpoisuustodistusten voimassaoloaikoja pidennetään. Kelpoisuustodistus voisi olla voimassa enintään 30. huhtikuuta 2022 asti.

Luotsauslakiin tehdään muutoksia, jotka mahdollistavat luotsauksen henkilölupien uudistamisen normaalista poikkeavin menettelyin.

Valtioneuvosto esittää lakien vahvistamista 23. kesäkuuta 2021. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 29. kesäkuuta 2021.

Samassa yhteydessä muutetaan liikenteen palvelusta annettua lakia niin, että taksiliikenneluvan ja pienempien henkilöliikenneluvan haltijoiden sekä henkilöliikennettä harjoittavien tavaraliikenneluvan haltijoiden varautumisvelvollisuutta voidaan jatkaa. Myös poikkeusta joukkoliikenteen muutosten ilmoittamista koskevasta ilmoitusajasta jatketaan.

Mitä seuraavaksi?

Lait tulevat voimaan 1. heinäkuuta 2021. Muutokset ovat voimassa 31. joulukuuta 2021 saakka.

Lisätietoja

ylitarkastaja Katja Peltola, p. 050 530 2175

ylitarkastaja Monika Mutanen, p. 050 478 4820