Takaisin

Lentoasemamaksut ja viestinnän lakipaketti EU:n ministerikokouksessa

Lentoasemamaksut ja viestinnän lakipaketti EU:n ministerikokouksessa

Tiedote 23.11.2007 10.31 fi

Lentoasemamaksujen perusteet ja sähköisen viestinnän lakipaketti ovat Suomelle tärkeimmät asiat EU:n liikenne- ja viestintäministerien kokouksessa 29.-30. marraskuuta Brysselissä.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen ja viestintäministeri Suvi Lindén osallistuvat kokoukseen.

EU-maiden lentoasemamaksut halutaan ryhtyä asettamaan yhteisten periaatteiden mukaisesti. Suomelle on tärkeää, että kotimaan lentoasemiin voitaisiin soveltaa yhteishinnoittelua. Näin turvattaisiin nykyisen lentoasemaverkon ylläpito. Osa jäsenmaista lähtee siitä, että jokaisen lentoaseman maksujen pitäisi olla kustannusvastaavat. Kokouksessa asiaan haetaan yleisnäkemystä.

Tavaraliikenteen logistiikan tehostaminen etenee kokouksessa. Suomen aloitteesta EU-painopisteeksi otettu logistiikka on saamassa laajan toimenpidepaketin. Komission jo esittelemä paketti saanee kokouksessa ministerien tuen.

Merkittävää kokouksessa on myös se, millaisen vastaanoton sähköisen viestinnän lakipaketti saa jäsenvaltioilta. Suomi on valmistautunut tuomaan esiin näkemyksiään taajuuspolitiikasta ja kansallisen viestintäpolitiikan riittävästä liikkumavarasta .

Euroopanlaajuisesti kokouksen keskeinen asia on jälleen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmä. Liikenneministerien on määrä sopia hankkeen organisoinnista. Erityisesti puitavana on se, millä tavoin järjestelmän toteuttamiseksi tarvittavat hankinnat hoidetaan. Hankkeen rahoitusta käsitellään vielä EU:n huippukokouksessa.

Liikenneministerien lounaskeskustelun aiheena on lentoliikenteen päästökauppa.



Lisätietoja:
ylijohtaja Juhani Tervala (liikenneasiat), puh. 050 552 7260
neuvotteleva virkamies Olli-Pekka Rantala (viestintäasiat), puh. 050 344 3400
viestintäjohtaja Katariina Kivistö (paikalla neuvostossa), puh. 0400 502 128