Liikenneviraston perustaminen paransi liikennemuotojen koordinointia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 19.2.2014 10.56
Tiedote

Liikenneviraston perustaminen on luonut puitteet liikennemuotojen välisen yhteistyön ja liikennejärjestelmänäkökulman vahvistumiselle. Virastojen perustaminen on tuonut myös synergiaa eli ennakkoon pelätty riski "uudistuksesta ilman uudistusta" ei ole toteutunut.

Tämä käy ilmi liikenne- ja viestintäministeriön tilaamasta Liikenneviraston arvioinnista.

Raportista selviää, että liikennejärjestelmänäkökulma on vahvistunut kansallisella tasolla, mutta aluetasolla vaikutus on vielä epäselvä. Tilanteen parantamiseksi tulee aluetasolla vahvistaa ELY-keskusten ja Liikenneviraston asiantuntijoiden välistä yhteistyötä.

Raportista ilmenee, että toiminnan vaikuttavuuden lisäämisessä Liikennevirasto on oikealla tiellä, mutta toimenpiteet eivät vielä näy loppukäyttäjille ja asiakkaille siinä määrin kuin oli tavoiteltu. Jatkossa liikenteen loppukäyttäjät olisi huomioitava entistäkin vahvemmin päätöksenteossa ja toiminnassa.

Liikenneviraston keskeiset asiakkaat ja sidosryhmät ovat tyytyväisiä uudistukseen ja kokevat asiakaslaadun parantuneen erityisesti yhden luukun periaatteen kautta. Virastouudistus on jonkin verran lisännyt liikenteen turvallisuus- ja ympäristövaikutusten huomioimista toiminnassa. Tämä on tapahtunut lähinnä vertaisoppimisen kautta.

Selvitys osoittaa myös, että Liikenneviraston henkilöstö on motivoitunutta ja yleisesti tyytyväinen työhönsä. Kehityskohteena ehdotetaan, että eri virastoista tulleiden asiantuntijoiden osaamisen yhdistämisessä paremmin pyrittäisiin löytämään synergiaetuja.

Myös Liikenneviraston ja liikenne- ja viestintäministeriön välisten roolien kirkastaminen ja työnjaon kehittäminen on yksi keskeisimmistä kehittämiskohteista.

Lisätietoja: liikenneneuvos Riitta Viren, p. 0295342485