Lindén: Kirjautuminen sähköisiin palveluihin helpommaksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 6.3.2008 9.01
Tiedote
Sähköisiin palveluihin kirjautumisen tulisi olla asiakkaalle helppoa ja yksinkertaista. Ihanteellista olisi, jos henkilö voisi kirjautua mahdollisimman moniin luotettavaa tunnistamista vaativiin palveluihin samoin tunnuksin. Tällaisia ovat esimerkiksi verkkopankki ja viranomaisten sähköiset palvelut.

Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan nykyisten tunnistusjärjestelmien erilaisuus ja yhteensopimattomuus hidastavat verkkopalveluiden yleistymistä. Kun tietoyhteiskuntaa edistetään, on epäkohta korjattava.

Lindén puhui tunnistamisesta FiCom ry:n seminaarissa 6. maaliskuuta Helsingissä.

Niin sanottua vahvaa tunnistamista vaativat palvelut edellyttävät ainakin kahden ehdon samanaikaista täyttämistä. Näitä ovat mm. vaihtuvat salasanalistat ja käyttäjän tietämä tunnus. Yksinkertaisimpia ovat kuluttajan itsensä valitsemalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla toimivat palvelut, mutta niiden turvataso on heikoin.

Koska turvallisimmat menetelmät aiheuttavat kustannuksia, olisi Lindénin mukaan haettava vahvan ja heikon tunnistamisen väliltä muotoa, jossa mahdollisuuksien mukaan yhdistyisivät heikon maksuttomuus ja vahvan turvataso.

- Ennen kaikkea menetelmien kehittämisessä on muistettava käyttäjän näkökulma. Kuluttajat ovat havainneet pankkitunnisteet helppokäyttöisiksi. Siksi mitään radikaaleja keksintöjä ei kannata esitellä pikaisesti, vaan tunnistautumista on kehitettävä entisten käyttäjätottumusten pohjalta, Lindén korosti.

Lindén uskoo sähköisten palvelujen käytön matkapuhelimella lisääntyvän selvästi.

- Nyt on aika etsiä konkreettisia malleja siitä, miten mobiilitunnistaminen voitaisiin järjestää tehokkaimmin, Lindén painotti. Hän lupasi poliittisia päätöksiä Suomessa käyttöön otettavista mobiilitunnistusmenetelmistä vielä tänä vuonna.


Lisätietoja

viestintäministerin erityisavustaja Aleksi Randell, puh. (09) 160 28324, 0400 500 822