Lindén vaatii pitkiä harppauksia kohti tietoyhteiskuntaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2008 14.33
Tiedote
Viestintäministeri Suvi Lindén patistelee toimijoita terävämpiin otteisiin tietoyhteiskunnan edistämisessä. Sähköisiä palveluita ja sisältöjä tarvitaan lisää. Tärkeitä ovat myös verkot. Päätöksiä on tehtävä mm. taajuuksien käytöstä.

- Arjen tietoyhteiskunnan kehittämisestä isoin harppauksin on tultava viestintäpolitiikkamme tärkein päämäärä, Lindén painotti. Häntä huolestuttaa Suomen putoaminen kauas kärkimaiden joukosta.

Lindén puhui liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä Viestintäfoorumi-seminaarissa Helsingissä 12. helmikuuta.

- Tekniikan mahdollisuudet on yksinkertaistettava arjen ratkaisuiksi. Kehityksen katalysaattoreita ovat mm. sähköinen tunnistaminen, helposti tavoitettavat sähköiset asiointipisteet, sähköiset laskut sekä tasokkaat ja kaikkialle ulottuvat verkot. Olennaista on myös kansalaisten luottamus ja riittävä osaaminen.

Digitaalisen maailman tulevaisuuden kysymyksiä on viestintäministerin mukaan hyvä pohtia ennakolta myös perustuslain ja perusoikeuksien näkökulmasta. - Perusoikeuksiin on törmätty jo nyt tietoturvaa ja tietosuojaa koskevien lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä. Voidaan oikeutetusti kysyä, pitäisikö tietoyhteiskuntakehityksen mukanaan tuomat erityispiirteet ottaa huomioon, kun tällä hallituskaudella arvioidaan tarpeet uudistaa perustuslakia.

Kiinteiden laajakaistaliittymien määrää pitää Lindénin mukaan lisätä ja nopeuksia kasvattaa. Toisaalta tulevaisuuden yhteydet ovat enenevässä määrin langattomia. Radiotaajuuksien kysyntä onkin lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. - Tämä edellyttää sitä, että hallitus ja ministeriö ottavat entistä vahvemman roolin, kun tehdään sellaisia taajuuspoliittisia päätöksiä, joilla on laajaa yhteiskunnallista merkitystä.

Lähiaikoina täytyy ottaa kantaa mm. analogiselta televisiolta vapautuneiden taajuuksien tulevaan käyttöön. Taajuuksien käyttöä pohtii työryhmä, jonka tehtävänä on suunnitella malli, joka mahdollistaisi kaupallistamisen.

- Taajuuksien kaupallistamiseksi rajoitetustikin tarvitaan poliittinen päätös. Siihen palataan, kun työryhmä on luovuttanut raporttinsa vappuun mennessä, Lindén totesi.


Lisätietoja:

viestintäministerin erityisavustaja Aleksi Randell, puh. (09) 160 28324, 0400 500 822