Luotsausliikelaitoksesta valtion yhtiö vuoden 2011 alussa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2010 11.10
Tiedote

Hallitus esittää, että Luotsausliikelaitos Finnpilot yhtiöitetään 1. tammikuuta 2011. Esityksen mukaan Luotsausliikelaitoksen liiketoiminnot siirrettäisiin uudelle valtion kokonaan omistamalle osakeyhtiölle, jonka tehtävänä on vastata luotsauksesta Suomen merialueilla ja Saimaan syväväylillä.

Perustettava osakeyhtiö muodostaisi konsernin, jonka tytäryhtiönä toimisi liikelaitoksen nykyinen meriliikenteen jääneuvotapalvelua tarjoava tytäryhtiö Ice Advisors Oy. Yhtiön aloittava tase tulisi perustumaan liikelaitoksen varoihin ja velkoihin 31.12.2010.

Liikelaitokseen 31.12.2010 työsuhteessa oleva henkilökunta siirtyy uuden yhtiön palvelukseen. Henkilöstön eläketurvan nykyisen tason säilyttäminen tulee kuitenkin vaatimaan noin kahdeksan miljoonan euron lisäeläketurvan. Yhtiöittäminen ei vaikuta liikelaitoksessa meneillään oleviin sopeuttamistoimiin.

Luotsauspalveluja tarjoava osakeyhtiö olisi valtion erityistehtäväyhtiö. Yhtiön omistajaohjaus säilyisi liikenne- ja viestintäministeriössä. Yhtiöittämisellä ei ole verovelvollisuuden lisäksi muita valtiontaloudellisia vaikutuksia.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi Luotsausliikelaitoksen yhtiöittämistä vuoden 2011 alusta alkaen 24. elokuuta 2010.

Hallituksen esitys liittyy vuoden 2011 talousarvioon ja käsitellään sen yhteydessä.

Lisätietoja:

Liiketoimintayksikön päällikkö Mika Mäkilä, puh. (09) 160 28475, 040 595 6068