LVM teettää selvityksen jäänmurtopalvelujen hankinnasta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2006 10.34
Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut selvitysmiehen arvioimaan, miten jäänmurtopalvelujen hankintamenettelyä voidaan tehostaa. Selvityksen tarkoituksena on löytää kansantalouden kannalta edullisin tapa jäänmurtopalvelujen hankkimiseksi.

Selvitysmiehenä aloittaa Jukka Laaksovirta, joka aiemmin on toiminut Finnlinesin varatoimitusjohtajana. Hän tekee arvion nykyisestä hankintakäytännöstä ja sopimusrakenteen kehittämisestä. Tarkoituksena on muun muassa löytää keinoja, joilla saadaan irti hyöty jäänmurtopalvelujen avaamisesta kilpailulle.

Laaksovirran selvitystyö ottaa kantaa muun muassa jäänmurtopalvelujen kilpailuttamisen ajankohtaan, sopimuksen kestoon sekä siihen, millaiset sopimukset kannustaisivat alan toimijoita tekemään investointeja lisäkapasiteettiin. Selvityksessä tarkastellaan myös sitä, miten suuri merkitys jäänmurtajien käyttöasteella on jäänmurron kokonnaiskustannuksiin.

Jäänmurtopalvelujen tilaaminen ja tuottaminen erotettiin toisistaan vuonna 2004, jolloin toteutettiin Merenkulkulaitoksen laaja uudistus. Uudistuksessa perustettiin Varustamoliikelaitos Finstaship, jonka yhdeksi tehtäväksi tuli jäänmurtopalvelujen tuottaminen.

Uudessa mallissa ajatuksena oli, että MKL voi keskittyä jäänmurtopalvelujen tilaamiseen. Markkinoiden avaamisen toivottiin tuovan alalle uusia palveluntuottajia. Järjestelyllä haluttiin parantaa tilaajan ja tuottajan kustannustehokkuutta sekä alentaa jäänmurron kustannuksia pitkällä aikavälillä. Kesäkuussa 2006 järjestettyyn jäänmurron tarjouskilpailuun ei kuitenkaan tullut kuin kaksi tarjousta Varustamoliikelaitokselta.

Liikenne- ja viestintäministeriön tilaaman selvitystyön takaraja on vuoden 2007 tammikuun loppu. Työssä tulee kuulla jäänmurron toimialan ja elinkeinoelämän edustajia.



Lisätietoja:

ylijohtaja Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260

ylijohtaja Harri Cavén, puh. (09) 160 28500 tai 0400 607 848