Matkapuhelut ja laajakaistayhteydet halventuneet, paikallispuhelut edelleen kallistuneet

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2004 0.00
Tiedote
Laajakaistayhteyksien kuukausihinnat halpenivat selvästi viime vuonna. Yleisimmän liittymän (512 kbit/s) hinta laski neljänneksen ja 1 Mbit/s - liittymän peräti 40 prosenttia edellisvuodesta. Myös matkapuheluiden hintojen lasku kiihtyi viime vuonna. Matkapuhelut olivat lähes seitsemän prosenttia halvempia kuin vuotta aikaisemmin.

Ulkomaanpuhelut eniten soitettuihin maihin laskivat hieman edellisvuodesta. Sen sijaan paikallispuheluista käyttäjät maksoivat 1,8 prosenttia ja kaukopuheluista 0,7 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Kokonaisuutena keskimääräisen telepalveluiden käyttäjän telemaksut olivat viime vuonna lähes viisi prosentia halvemmat kuin vuotta aikaisemmin. Mikäli otetaan huomioon myös laajakaistapalvelut laskivat keskimääräisen käyttäjän televiestintäkulut 6,2 prosenttia.

Telemaksuja selvitettiin liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa vuosittaisessa tutkimuksessa. Maksuja tutkittiin tämän vuoden alun tilanteen ja viime vuoden kehityksen perusteella.

Laajakaistapalvelut halventuneet selvästi

Laajakaistaisten Internet-yhteyksien hinnat ovat alentuneet selvästi. Suurimpien operaattoreiden laajakaistayhteyksien kuukausimaksut ovat viime vuoden aikana alentuneet keskimäärin 22-40 prosenttia. Yleisimpien yhteyksien keskimääräiset kuukausihinnat olivat vuoden vaihteessa hitaimmalla 256 kbit/s-yhteydellä 39 euroa, 512 kbit/s-yhteydellä 48 euroa sekä 1 Mbit/s-yhteydellä 62 euroa.

Kaapeliverkon kautta tarjottavat kaapelimodeemipalvelut olivat suunnilleen samalla tasolla kuin ADSL-yhteyksien hinnat. Lisääntynyt kilpailu on ehkä näkyvämmin vaikuttanut laajakaistapalvelun avaus-/kytkentämaksuihin, jotka ovat alentuneet lähes kaikilla. Lisäksi palveluun liittyminen on ollut lähes jatkuvasti mahdollista vielä edullisempaan tarjoushintaan ja parhaimmillaan jopa ilmaiseksi.

Ulkomaan puhelut halpenivat, paikallispuhelut kallistuivat

Ulkomaanpuheluissa isot teleyritykset ovat edelleen selvästi kalliimpia kuin pienet teleyritykset tai Internet-verkkoa käyttävät ns. IP-puheluita tarjoavat kilpailijat. Suurten teleyritysten ulkomaanpuheluiden hinnat tärkeimpiin maihin laskivat hieman viime vuoden aikana. Sen sijaan osa pienistä ulkomaanoperaattoreista alensi hintojaan selvästi enemmän, parhaimmillaan lähes 30 prosenttia.

Viime vuosien tapaan telepalveluiden käyttäjien paikallispuhelukustannukset nousivat eniten. Nousu johtui paikallispuheluiden kallistumisesta 3,4 prosentilla. Sen sijaan kuukausittaiset perusmaksut pysyivät ennallaan. Puhelumaksujen nousuun vaikutti merkittävästi, että yhä useampi yhtiö on alkanut periä paikallispuheluista korkeampaa hintaa, jos se päättyy oman perinteisen toimialueen ulkopuolelle.

Kaukopuheluiden kokonaishinnat nousivat vajaan prosentin. Korotus johtui viimevuotiseen tapaan yksinomaan paikallisverkkomaksun korotuksista.

Kuten vuotta aikaisemmin maan edullisimmat palkallispuhelut ovat Länsi- ja Keski-Suomen alueella ja kalleimmat Etelä-Suomessa, jossa maksut ovat noin kuusi prosenttia maan keskiarvoa korkeammat. Halvimpia teleyrityksiä olivat edelleen ahvenanmaalaiset Mariehamns Telefon Ab ja Ålands Telefonandelslag sekä kalleimmat TeliaSonera ja Elisa.

Suomen telemaksujen hintataso vuonna 2003. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 21/2004. Myynti Edita Oyj, p. 0204 5005; tiedotusvälineille LVM:n tiedotuksesta, puh. (09) 160 2332 tai [email protected]. Julkaisu on myös ministeriön Internet-sivuilla www.mintc.fi pdf-muodossa


Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Rainer Salonen, puh. (09) 160 28395, [email protected]