Merenkulku ja logistiikka painottuvat liikennekomissaarin vierailulla

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.2.2006 16.10
Tiedote
Merenkulun turvallisuus, logistiikan tehostaminen sekä EU-Venäjä-yhteistyö ovat esillä Euroopan unionin liikennekomissaarin Suomen-vierailulla.

Komission varapuheenjohtaja, liikennekomissaari Jacques Barrot on liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen vieraana 17. helmikuuta.

Tapaamisessa käsitellään muun muassa komission valmistelemaa merenkulun kolmatta turvallisuuspakettia. Komission vastikään julkaisema esitys pyrkii muun muassa vahvistamaan laivamatkustajien oikeuksia EU:ssa. Suomi tukee merenkulun turvallisuuden parantamista.

Suomen merenkulun vaativiin oloihin komissaari pääsee tutustumaan käydessään ministeri Huovisen kanssa jäänmurtaja Sisulla.

Barrot ja Huovinen keskustelevat myös logistiikasta, joka on Suomen puheenjohtajakauden keskeisin liikennepoliittinen teema. Komissio on valmistelemassa tiedonantoa logistiikan ja tavarakuljetusten tehostamisesta. EU:n palvelusopimusasetuksen vaikutus bussi- ja rautatieliikenteeseen otetaan
myös esiin.

Lisäksi komissaarin vierailun neuvotteluissa käsitellään EU:n ja Venäjän vuoropuhelun edistämistä ja liikennealan yhteistyötä. Venäjän öljykuljetusten nopea kasvu Itämerellä ja Venäjän Siperian ylilennoista perimät maksut ovat komissiotakin kiinnostavia aiheita.

Vierailunsa aikana komissaari Barrot tapaa myös pääministeri Matti Vanhasen ja vierailee Nokian pääkonttorissa.



Lisätietoja:
viestintäjohtaja Katariina Kivistö, puh. (09) 160 28330, 0400 502 128
tiedottaja Mikko Nikula, puh. (09) 160 28623, 040 707 8042
tiedotuspäällikkö Marjatta Hautala, Euroopan komission Suomen edustusto,
puh. (09) 6226 5452
komissaari Jacques Barrot'n verkkosivut
tietoa EU:n liikennepolitiikasta