Ministeri Kyllönen osallistuu IMO:n yleiskokoukseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2011 9.30 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.35
Tiedote

Liikenneministeri Merja Kyllönen osallistuu kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n yleiskokoukseen Lontoossa 21. - 22. marraskuuta 2011. Järjestön toimintaa koskevien päätösten lisäksi kokouksessa keskustellaan merenkulun turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvistä kysymyksistä.

Ministeri Kyllösen aiheina hänen puheenvuorossaan maanantaina 21.11.2011 ovat talvimerenkulkuun hyväksyttävien alusten laatukriteerit ja meriliikenteen vaikutukset ilmastonmuutokseen. Lisäksi Kyllönen nostaa esille merirosvouksen ja Suomen kokemukset kevään 2011 Atalanta-operaatiosta Adenin lahdella.

Virallisen ohjelman lisäksi ministeri käy henkilökohtaisia keskusteluja IMO:n johtohenkilöiden ja osallistujamaiden päättäjien kanssa. Merenkulun asioiden lisäksi Suomen valtuuskunta kampanjoi IMO:n hallintoelinten vaalien yhteydessä Suomen ehdokkuutta YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi vuosina 2013 - 2014.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimii liikenneministeri Merja Kyllönen ja varapuheenjohtajana suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi, Suomen Lontoon suurlähetystöstä. Lisäksi kokousvaltuuskuntaan kuuluu viranomaisten ja elinkeinoelämän edustajia.

Joka toinen vuosi kokoontuva yleiskokous on IMO:n korkein päättävä elin. Yleiskokous päättää järjestön seuraavien vuosien työohjelmasta, budjetista ja muista taloudellisista järjestelyistä sekä valitsee neuvoston. IMO:n yleiskokouksen lisäksi Suomi on osallistunut kokouksessa käsiteltävien asioiden valmistelutyöhön järjestön komiteoissa, alakomiteoissa ja työryhmissä. Yleiskokous pidetään Lontoossa 21. - 30.11.2011.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Silja Ruokola, p. 09 160 28367, 040 580 0894