Ministeri Berner: Suomen lentoliikenteen kilpailukyky turvattava tulevaisuudessakin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.10.2016 8.15
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kutsunut sidosryhmiä keskustelemaan Suomen lentoliikenteen tulevaisuuden näkymistä. Tavoitteena on varmistaa Suomen kilpailukyky lentoliikenteessä myös tulevaisuudessa. Keskusteluun osallistuu lentoliikennealan lisäksi mm. joukkoliikenteen, älyliikenteen ja maakuntien johtoa ja asiantuntijoita.

- Pidän tärkeänä, että Suomi pyrkii myös lentoliikenteessä edistämään uudenlaista liiketoimintaa, innovaatioita ja automatisaatiota. Meillä on vahvuutena myös Suomen huippusijainti ja tavoitteenamme tulisi jatkossakin olla kansainvälisesti kilpailukykyinen risteyspaikka, sanoo ministeri Berner.

Ministeri Berner muistuttaa, että lentoliikenne on merkittävässä asemassa myös kasvihuonekaasupäästöjen maailmanlaajuisessa vähentämisessä.

- Kaikkien sektoreiden on tehtävä osuutensa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Viime viikolla tehtiin historiallinen päätös kun ICAO:n yleiskokouksessa sovittiin kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmästä, Berner toteaa.

Keskustelu lentoliikenteen tulevaisuudesta liittyy myös liikennekaaren valmisteluun. Lentoliikenteen markkinoita koskevat säännökset kootaan liikennekaareen toisessa vaiheessa, jonka valmistelu on alkanut.

Keskustelutilaisuus pidetään 12. lokakuuta.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Laura Eiro, p. 0295 34 2668, Twitter @EiroLaura

hallitussihteeri Janne Mänttäri, p. 0295 34 2569 (ICAO:n yleiskokous)

Anne Berner