Ministeri Huovinen: Mobiilitelevisio tarvitsee eurooppalaisen standardin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 28.9.2006 9.56
Tiedote
- Eurooppa ei saa jäädä muusta maailmasta jälkeen mobiilitelevision käyttöönotossa. Ainakin yksi yhteistä standardia käyttävä mobiilitelevisioverkko tarvitaan koko EU:ssa, jotta palveluille saadaan Euroopan-laajuiset markkinat.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen otti mobiilitelevision kehityksen esiin kansainvälisessä tietoyhteiskuntaseminaarissa 28. syyskuuta Espoossa.

- Ala pyrkii parhaillaan yhteisen teknisen standardin valitsemiseen. Myös me päättäjät olemme tänään tässä seminaarissa painottaneet yhteisen standardin merkitystä eurooppalaiselle tietoyhteiskuntakehitykselle, ministeri Huovinen kertoo.

- Olen tyytyväinen, että meillä Suomessa on nyt eduskunnan käsittelyssä lakiesitys, jonka hyväksymisen myötä toimintaympäristö selkiytyisi ja kaupallisen mobiilitelevisiotoiminnan aloittaminen helpottuisi, ministeri Huovinen sanoo.

Euroopan komissiolta on ensi vuonna tulossa tiedonanto mobiilitelevisiokehityksestä. Ministeri Huovinen keskusteli asiasta seminaariin osallistuneen tietoyhteiskunta- ja media-asioista vastaavan komissaari Viviane Redingin kanssa.

Yhteisen standardin lisäksi tärkeää mobiilitelevision kehitykselle on tarvittavien radiotaajuuksien löytyminen. Tätä tarkastellaan komission viestintälakien uudistuksen yhteydessä.

Suuntaa EU:n tietoyhteiskuntaohjelmalle

Espoon Dipolissa järjestetty seminaari oli osa Suomen EU-puheenjohtajakauteen liittyvää kaksipäiväistä tietoyhteiskuntakonferenssia. EU:n i2010-tietoyhteiskuntakonferenssin järjestivät liikenne- ja viestintäministeriö, Euroopan komissio ja Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa.

Konferenssin yhteydessä julkaistiin puheenjohtajan päätelmät EU:n tietoyhteiskuntakehityksestä. Niissä linjataan Euroopan unionin i2010-tietoyhteiskuntastrategian tärkeimpiä toimia ja ne esitellään teleministereille neuvoston kokouksessa joulukuussa.

Seminaarissa pohdittiin käytännön esimerkkien kautta EU:n tietoyhteiskuntakehitystä ja uuden tekniikan käytön merkitystä Euroopan kilpailukyvylle. Seminaariin osallistui noin 300 päättäjää ja asiantuntijaa Euroopasta ja Japanista.

Lisätietoja:
apulaisosastopäällikkö Kristiina Pietikäinen, puh. (09) 160 28676
tiedotuspäällikkö Jaana Beversdorf, puh. (09) 160 28334, 040 527 2599

Seminaarin aineisto ja videotallenteita on saatavilla verkkosivuilta www.i2010.fi