Takaisin

Ministeri Kyllönen: Tehdään suojateistä nimensä veroisia

Ministeri Kyllönen: Tehdään suojateistä nimensä veroisia

Uutinen 03.05.2013 10.25 fi sv

Liikenneministeri Kyllönen haluaa herätellä kansalaisia kunnioittamaan suojateitä ja noudattamaan niitä koskevia säädöksiä. Sääntöjä noudattamalla ja kanssakulkijat huomioon ottamalla suojatie toimii turvallisena väylänä liikenteen poikki.

Toukokuu alkaa YK:n kansainvälisellä liikenneturvallisuusviikolla 6.5.-12.5.2013 ja EU:n liikenneturvallisuus päivällä, jota vietetään 6.5. Sekä viikon että päivän teemana on kevyenliikenteen, erityisesti jalankulkijoiden turvallisuus.

- Vaikka tieliikenteen yleinen turvallisuuskehitys on Suomessa kääntynyt parin huonomman vuoden jälkeen parempaan suuntaan, on jalankulkijoiden turvallisuudessa vielä roimasti töitä tehtävänä, sanoo liikenneministeri Merja Kyllönen.

- Erityisen huolestuttavaa on, että kolmannes jalakulkijoista menehtyi suojatiellä, huomauttaa ministeri Kyllönen. - Kysymys ei ole luvuista ja tilastoista, vaan aina jonkun läheisestä tai perheen jäsenestä. Jos kuolemat ja loukkaantumiset voidaan välttää sillä, että kunnioitamme suojatietä, liikennesääntöjä ja toisiamme, niin miksi emme toimi niin, Kyllönen kysyy vakavana.

- EU:n liikenneturvallisuuspäivän tavoitteena on, ettei yksikään jalankulkija kuolisi Euroopan taajama-alueilla YK:n tieliikenneturvallisuusviikon aikana. Ehdotan, että me suomalaiset voisimme venyttää tuota tavoitetta ja toteuttaa sitä pitkälle tulevaisuuteen.