Ministeri Kyllöselle liikennealan tunnustuspalkinto

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 10.10.2012 15.23
Uutinen

Liikenneministeri Merja Kyllönen vastaanotti keskiviikkona 10. lokakuuta Suomen kansainvälisen rekkakirkkoyhdistyksen tunnustuspalkinnon. Palkinnon myöntämisen perusteluina oli ministeri Kyllösen innostuneisuus ja vilpitön halu edistää liikenteen kehittymistä ja turvata sen tulevaisuus Suomessa.

Ministeri sai myös kiitosta kansantajuisesta otteestaan ja karismaattisesta johtajuudestaan, jotka ovat innoittaneet kansalaiskeskustelua ja luoneet toimijoiden luottamusta parempaan huomiseen.

Suomen Kansainvälinen Rekkakirkkoyhdistys on jakanut vuodesta 1998 tunnustuspalkintoa henkilöille tai organisaatioille, jotka ovat toimineet poikkeuksellisen pyyteettömästi ja merkittävällä tavalla liikenteen palveluksessa olevien ihmisten tai alan yleisen arvostuksen edistämiseksi.

Palkinto luovutettiin ministeri Kyllöselle liikenneseminaarissa, jossa samalla avattiin Trafin Eläköön ammattilainen -liikenneturvallisuuskampanja.