Muutoksia linja-autojen reittiliikennelupiin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 5.3.2015 13.52
Tiedote

Linja-autojen reittiliikenneluvan saaminen helpottuu. Lisäksi liikennöinnin vähimmäisajat poistetaan. Muutoksilla halutaan luoda paremmat edellytykset markkinaehtoisen joukkoliikenteen harjoittamiseen.

Joukkoliikennelaista poistetaan mahdollisuus hylätä reittiliikennelupa sillä perusteella, että haettu liikenne vakavasti vaarantaisi liikennepalveluiden saatavuuden tai reitin palvelutaso ylittyisi selvästi.

Hallitus esitti joukkoliikennelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muutosten vahvistamista 5. maaliskuuta 2015. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 6. maaliskuuta. Lait tulevat voimaan 15. maaliskuuta 2015.

Aiemmin reittiliikenneluvassa edellytettiin, että liikennettä on harjoitettava vähintään kahden vuoden ajan. Tämä vaatimus poistuu nyt laista. Kahden vuoden vähimmäisaika on käytännössä osoittautunut liian pitkäksi esimerkiksi silloin, kun liikenne on selvästi tappiollista.

Joukkoliikenteen toimivaltaisille viranomaisille säädetään velvollisuus luovuttaa suunnittelemansa liikenteen reitti-, pysäkki- ja aikataulutiedot Liikennevirastolle liikennepalveluista tiedottamista varten.

Lisäksi joukkoliikennelakiin lisätään harmaan talouden torjuntaan sekä lupavalvonnan helpottamiseen liittyviä säännöksiä.

Kuljettajan vastuu vammaisten matkustajien turvallisuudesta kirjataan tieliikennelakiin aikaisempaa laajempana. Tähän saakka määräykset ovat koskeneet vain invataksien kuljettajia.

Vastaisuudessa kaikkien korkeintaan 16-paikkaisten autojen kuljettajien on huolehdittava siitä, että lapset ja vammaiset matkustajat voivat siirtyä turvallisesti autoon ja sieltä pois ja että tähän tarvittavia laitteita käytetään asianmukaisesti. Näissä autoissa kuljettajat pystyvät valvomaan matkustajien turvallisuutta kuten turvavyön käyttöä ja pyörätuolin kiinnitystä.

Lisätietoja
ylitarkastaja Iida Huhtanen, p. 0295 34 2613