Myös mopoiltaessa on noudatettava sääntöjä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.4.2010 12.43
Uutinen

Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien mukaan riskitekijöitä kuolemaan johtaneissa mopo-onnettomuuksissa ovat vähäinen ajokokemus, alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen, liian suuri tilannenopeus, viritetyllä mopolla ajaminen ja kypärän käyttämättömyys tai virheellinen käyttö.

Mopo-onnettomuudet sattuvat usein risteyksissä. Myös suistumisonnettomuudet ovat yleisiä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2009 kuoli 10 ja loukkaantui 1 124 mopoilijaa.

Mopon virittämisestä tuntuvat seuraukset

Mopon suurin sallittu nopeus on 45 kilometriä tunnissa. Virittäminen tarkoittaa mopon muuttamista siten, että sillä voi ajaa sallittua nopeutta kovempaa. Viritetyllä mopolla tieliikenteessä ajaminen on laitonta.

Nopeuden kasvaessa havaintojen teko ja reagointi äkkitilanteisiin vaikeutuvat ja jarrutusmatka pitenee.

Virittämisestä kiinni jäämisen kustannukset voivat olla yli tuhat euroa. Virittämisestä sakotetaan. Seurauksena voi olla myös ajokielto ja moottoripyörän tai auton ajokortin lykkääntyminen.

Lisäksi viritetty mopo katsotaan moottoripyöräksi, jolloin siitä on maksettava autovero ja korkeampi liikennevakuutusmaksu. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan alaikäisten maksuhäiriöt ja ulosottotapaukset ovat lisääntyneet. Erilaisten sakkojen jälkeen ulosottotapauksissa toiseksi yleisin syy on maksamaton mopon liikennevakuutusmaksu, joka on suoraan ulosottokelpoinen.

Vanhemmilla vastuu

Pohjoismaisena yhteistyönä tehdyssä tutkimuksessa lähes puolet suomalaispojista ja noin 15 prosenttia tytöistä kertoi moponsa olevan viritetty. Viritetyllä mopolla ajaneista yli 80 prosenttia ilmoitti, että heidän vanhempansa ovat tietoisia mopon virityksestä.

Suomessa oli vuoden 2009 lopussa lähes 240 000 rekisteröityä mopoa. Mopojen määrä on lähes 2,5-kertaistunut kymmenessä vuodessa.

Noin puolet nuorten ikäluokasta suorittaa mopokortin. Mopokortin saaminen edellyttää teoriakoetta.

Mopoilu on aiheena liikennealan toimijoiden Käännä pää -hankkeessa, joka tarjoaa nuorille ja heidän vanhemmilleen tietoa turvallisesta mopoilusta.

Poliisin ja Liikenneturvan asiantuntijat vastaavat nuorten mopoaiheisiin kysymyksiin IRC-Galleriassa tiistaina 20.4. klo 18-19 ja Habbo Hotellissa torstaina 22.4. klo 17-18.

Mopoilusta voi keskustella myös poliisin Facebook sivuilla ja Suomi24 -keskusteupalstalla, missä Liikenneturvan asiantuntijat vastaavat mopoaiheisiin kysymyksiin.

Toukokuussa järjestetään mopoaiheisia tapahtumia kouluissa eri puolilla maata.

Hankkeessa ovat mukana liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneturva, Liikenteen turvallisuusvirasto, poliisi ja Liikennevakuutuskeskus. Yhteistyötä tehdään myös Suomen Vanhempainliiton kanssa.