Takaisin

Norkring AS:n verkkotoimilupaan muutos

Norkring AS:n verkkotoimilupaan muutos

Tiedote 09.06.2016 15.04 fi sv en

Valtioneuvosto on muuttanut Norkring AS:n UHF-taajuusalueen kanavanippu B:tä koskevan verkkotoimiluvan peittoaluevelvoitetta. Uuden velvoitteen mukaan verkon on katettava 10.1.2017 mennessä Manner-Suomen väestöstä 85 prosenttia aiemman 100 prosentin vaatimuksen sijaan. Valtioneuvosto päätti asiasta 9. kesäkuuta 2016.

Verkkotoimilupaa voidaan muuttaa, koska ohjelmistotoimijat eivät ole toistaiseksi olleet kiinnostuneita valtakunnallisesta DVB-T2 –lähetyskapasiteetista. Lisäksi toimilupaviranomainen ei vastaanottanut kanavanippuun B yhtään hakemusta kevään 2016 ohjelmistotoimilupien hakukierroksella.

Verkkotoimiluvan muutoksella tuetaan myös kilpailun syntymistä televisiolähetyspalvelujen markkinoilla. Toimiva kilpailu vaikuttaa myönteisellä tavalla televisiolähetyspalvelun hintaan, laatuun ja uusien palvelujen kehittymiseen ja palvelee sekä ohjelmistoyrityksiä että kuluttajia.

Samalla valtioneuvosto muutti verkkotoimilupaa siten, että Norkring voi päättää itse kanavanipun D jakelu- ja pakkaustekniikasta. Näin ollen kanavanipussa voi lähettää joko DVBT- tai DVB-T2 –tekniikan lähetyksiä. ohjelmistolupakierroksella DVB-T -kapasiteetille oli enemmän kysyntää.

Muutosten yhteydessä toimilupiin asetettiin ehto, jonka mukaan valtioneuvosto tarkastelee sekä kanavanippu B:n väestöpeittoa koskevaa toimilupaehtoa että kanavanippu D:n jakelu- ja pakkaustekniikkaa koskevaa toimilupaehtoa 31.12.2018 mennessä. Näin voidaan varautua lähetyskapasiteetin kysynnässä mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin.

Lisätietoja ylijohtaja Mikael Nyberg, p. 0295 34 2474