OmaOulu sai sähköisen viestinnän asiakaspalvelupalkinnon

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2010 15.00
Tiedote

Oululaisten räätälöitävissä oleva kaupungin palveluiden OmaOulu-sivusto on saanut sähköisen viestinnän asiakaspalvelupalkinnon.

Tunnustuksen luovutti viestintäministeri Suvi Lindén liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä Viestintäfoorumissa 2. helmikuuta. Palkinnon vastaanottivat Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen ja kehittämisjohtaja Katriina Puhakka.

OmaOulu on internet-sivusto, jonka kautta asukas voi käyttää kaupungin sähköisiä palveluja ja palvelun tarjoamia muita toimintoja keskitetysti. Sivusto avattiin toukokuussa 2008.

Kuntalainen saa palveluun rekisteröityessään käyttöönsä oman yksityisen sivustonsa, jonka kautta hän voi käyttää itse henkilökohtaisille sivuilleen valitsemiaan palveluja. Yksityisiä tietoja sisältävän aineiston rinnalle käyttäjä voi myös luoda palvelussa omia julkisia sivuja.

Palkinnon perusteluissa kiitetään muun muassa sivuston sisäänrakennettua tunnistusta ja tietoturvallisuutta, palvelujen keskitettyä tarjoamista sekä mahdollisuutta muokata sivuja käyttäjän omien tarpeiden mukaisiksi.

Sähköisen viestinnän asiakaspalvelupalkinto myönnettiin nyt neljättä kertaa. Palkinnolla halutaan kannustaa viestintäalan toimijoita parantamaan asiakaspalveluaan.

Lisätietoja

palkintolautakunnan puheenjohtaja Sakari Eränen, puh. 0400 871 133
neuvotteleva virkamies Mirka Järnefelt, puh. (09) 160 28393 tai 040 509 4550

Suvi Lindén