Maakuntauudistuksen II vaihe lausunnoille – vaikutuksia myös liikenteeseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2017 9.29 | Julkaistu suomeksi 25.4.2017 klo 9.44
Uutinen
Liikennettä (Kuva: LVM / Antero Aaltonen)
Liikennettä (Kuva: LVM / Antero Aaltonen)

Maakuntauudistuksen II vaiheen lakipaketti on lähtenyt lausuntokierrokselle. Maakuntauudistuksella on vaikutus myös liikenteeseen, muun muassa liikenteen rahoitukseen ja liikenteen virastojen toimintaan. Liikennejärjestelmän kehittäminen säilyisi edelleen valtion vastuulla.

Lakiluonnoksen mukaan maakunta vastaisi sille lailla säädetyistä liikenteen tehtävistä sekä rahoituksen kohdentamisesta toimivaltansa rajoissa. Maakunnan vastuulla olevia liikenteen tehtäviä olisivat esimerkiksi liikennejärjestelmän toimivuudesta ja liikenneturvallisuudesta huolehtiminen sekä alueellinen tienpito. Valtio säilyisi tieverkon omistajana.

Julkisen henkilöliikenteen ja saaristoliikenteen järjestämisen osalta luonnoksessa esitetään, että ne kuuluisivat maakuntien tehtäväksi vain, jos ne haluavat ottaa asian vastuulleen. Saaristoliikenteen rahoitus olisi tarkoitus toteuttaa erillisrahoituksena. Julkisen henkilöliikenteen rahoitus kuuluisi maakunnan yleiskatteelliseen rahoitukseen.

Liikennejärjestelmän kehittäminen ja liikenteen valtakunnalliset tehtävät säilyisivät edelleen valtion vastuulla. Liikenteen valtakunnallisia tehtäviä ovat esimerkiksi tienpidon lupatehtävät ja liikenteen elinkeinoluvat.

Valtio vastaisi myös tiettyjen liikennepalvelulaissa mainittujen kunnallisten ja seudullisten viranomaisten valtionavustustehtävistä (esim. suurten ja keskisuurten kaupunkien joukkoliikenteen tuki) sekä raideliikenteen suunnittelusta ja järjestämisestä. Valtion vastuulla olevia liikenteen tehtäviä hoidettaisiin Liikennevirastossa ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa.

Maakuntauudistus on hallituksen reformihanke, jonka tarkoitus on luoda Suomeen moderni ja kustannustehokas julkinen hallinto.

Valtiovarainministeriö on lähettänyt maakuntauudistuksen II vaiheen lakipaketin lausunnoille 24. huhtikuuta 2017. Lausuntojen määräaika on 19. kesäkuuta 2017. Esitysluonnos liittyy eduskunnalle 2.3.2017 annettuun hallituksen esitykseen maakuntauudistuksesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta (HE 15/2017 vp).