Pursiainen selvittämään posti- ja lehtijakelun tulevaisuutta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.12.2009 15.10
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut kansliapäällikkö Harri Pursiaisen selvittämään posti- ja lehtijakelun sekä muun pienkuljetustoiminnan kehittämistä.

Selvitysmiehen tehtävänä on etsiä innovatiivisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja postin, erityyppisten jakeluiden ja logistiikan kehittämiseksi sekä erityisesti haja-asutusalueiden palvelutarjonnan varmistamiseksi.

Ratkaisujen tulee mahdollisuuksien mukaan varmistaa sanomalehtien säännöllinen kotiinkuljetus kustannustehokkaasti koko maassa. Sähköisen viestinnän yleistyminen asettaa suuria haasteita maanlaajuiselle lehtien ja postilähetysten jakelutoiminnalle ja sen rahoitukselle.

- Meidän täytyy nyt etsiä uusia keinoja viestinnän moniarvoisuuden turvaamiseksi. Postin jakelu ja sanomalehtien kotiinkanto ovat suomalaisille tärkeitä asioita arjessa ja niiden säilyttämiseksi on etsittävä parhaita käytäntöjä, viestintäministeri Suvi Lindén sanoo.

Selvitysmies Pursiaisen on määrä jättää viestintäministerille arvionsa välittömistä toimista helmikuun 2010 loppuun mennessä. Ehdotus ratkaisuksi on tehtävä toukokuun loppuun mennessä.

Lisätietoja:

kansliapäällikkö Harri Pursiainen, puh. (09) 160 28389 tai 0500 787 742
ylijohtaja Liisa Ero, puh. (09) 160 28461 tai 050 555 9972