Radiotaajuuksien käyttösuunnitelmaan tulossa muutoksia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.2.2014 12.28
Uutinen
Lumisia radiomastoja (Kuva: Rodeo)
Lumisia radiomastoja (Kuva: Rodeo)

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun asetuksen päivittämistä. Päivityksen tavoitteena on taajuuksien käytön tehostaminen ja eräiden radioiden kuuluvuusalueiden parantaminen. Radiokäyttöön on tulossa uusia taajuuksia.

Käyttösuunnitelman päivitystä koskevien lausuntojen määräaika päättyy 14. maaliskuuta 2014.

Radiotoiminnan käyttöön on tulossa uusia FM-taajuuksia Inarissa, Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Lahdessa, Porvoossa, Kokkolassa ja Jyväskylässä.

Lisäksi pyydetään lausuntoja siitä, että AM-radiotoimintaa varten tulisi haettavaksi kolme ohjelmistotoimilupaa.

Turun alueelle esitetään mahdollisuuksien mukaan lisättäväksi televisiotaajuus kanavanippuun H. Kyseisen taajuuden käyttöönotto edellyttää kuitenkin naapurimaan kanssa käytävän taajuuskoordinointiprosessin valmistumista.

Radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun asetuksen päivittäminen ja uusien taajuuksien haku tapahtuu kahdessa vaiheessa.

Osa taajuuksista on otettavissa toimiluvanvaraiseen käyttöön suoraan ministeriölle jätettävien lausuntojen perusteella. Toimijat voivat lausua vapaamuotoisella hakemuksella kiinnostuksensa tiettyyn taajuuteen tai taajuuksiin.

Ministeriö päättää myöhemmin kevään 2014 aikana, mitkä taajuudet liitetään osaksi nykyisiä taajuuskokonaisuuksia ja mitkä uudet taajuudet tai taajuuskokonaisuudet julistetaan erikseen haettaviksi prosessin toisessa vaiheessa.

Niin ikään toisessa vaiheessa on tarkoitus julistaa haettaviksi AM-taajuuskokonaisuudet, jotka eivät edellytä muutosta käyttösuunnitelma-asetukseen.