Tositelevisio hallitsee suomalaista tv-tarjontaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.7.2013 12.55 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.32
Uutinen
Pia Viitanen 11.7.2013 (Kuva: LVM)
Pia Viitanen 11.7.2013 (Kuva: LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriön teettämä tutkimus televisiotarjonnasta julkistettiin ministeri Pia Viitasen johdolla 11.7.

Selvityksen mukaan suomalaisten maksuttomien tv-kanavien suurin yksittäinen ohjelmatyyppi on tositelevisio. Toiseksi eniten ohjelma-aikaa saa ulkomainen fiktio ja kolmanneksi eniten viihde ja kevyt musiikki. Tositelevisiota tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa omana ohjelmatyyppinään.

Suomalaista televisiotarjontaa koskevien raporttien tavoitteena on antaa määrällinen yleiskuva suomalaisten kanavien ohjelmistoista ja kokonaistarjonnasta. Raportissa tutkittiin valtakunnallisia maksuttomia kanavia Yle TV1, Yle TV2, Yle Fem, Yle Teema, MTV3, Sub, Ava, Nelonen, JIM, Liv, The Voice/Kutonen, TV5, SuomiTV ja Fox. Tiedot perustuvat viiden viikon otanta-aineistoon, joka kerättiin viikoilla 8, 16, 33, 42 ja 51.

Vuonna 2012 maksuttomien kanavien yhteenlaskettu ohjelmatarjonta oli otoksen perusteella keskimäärin 1354 tuntia viikossa eli 193 ohjelmatuntia vuorokaudessa. Viikkotasolla kanavien yhteenlaskettu ohjelmatarjonta kasvoi 135 tunnilla vuoteen 2011 nähden, mikä selittyy pääosin muutoksilla kanavakentässä. Ava siirtyi valtakunnalliseksi ilmaiskanavaksi ja Fox korvasi SuomiTV:n.

Vaikka maksuton ohjelmatarjonta kokonaisuudessaan kasvoi, moni vanhoista kanavista vähensi lähetyksiään. Tarjonta supistui tuntimäärällisesti kaikilla Ylen kanavilla sekä MTV3:lla ja Subilla. Nelonen Median maksuttomilla kanavilla eli Nelosella, Livillä ja Jimillä ohjelmatarjonta taas lisääntyi. TV5:n ja Kutosen ohjelmatarjonnan määrä pysyi lähes ennallaan.