Hallituksen esitys sähköisen tunnistamisen ensitunnistamisen ketjuttamisesta lausunnoille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 30.9.2020 13.40 | Julkaistu suomeksi 2.10.2020 klo 16.30
Tiedote
Henkilötietojen turvallisuus, kuvituskuvaa (Kuva: Shutterstock)
Henkilötietojen turvallisuus, kuvituskuvaa (Kuva: Shutterstock)

Hallituksen esitys sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain muutoksista on lähetetty lausuntokierrokselle. Esitysluonnoksessa ehdotetaan niin kutsutun ensitunnistamisen ketjuttamisen enimmäishintasääntelyn jatkamista määräajaksi kahdella vuodella. Nykyinen sääntely on voimassa kaksi vuotta. Jatkossakin ensitunnistamisen enimmäishinta olisi kolme senttiä.

Ensitunnistaminen tarkoittaa henkilöllisyyden luotettavaa tunnistusta silloin, kun henkilölle myönnetään ensimmäistä kertaa vahva sähköinen tunnistusväline kuten pankkitunnukset. Ensitunnistamisen ketjuttaminen tarkoittaa, että henkilölle luodaan jo olemassa olevalla vahvalla sähköisellä tunnistusvälineellä uusi tunnistusväline.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan lisättäväksi lakiin Liikenne- ja viestintävirastolle uusi tehtävä kerätä ja muodostaa tilastotietoa vahvan sähköisen tunnistamisen markkinasta ja tarjonnasta. Tilastotieto mahdollistaisi tehokkaammin sääntelyn vaikutusten seuraamisen ja tuottaisi tietoa liikenne- ja viestintäministeriölle sähköisen tunnistamisen yleistä ohjaamista ja lainsäädännön kehittämistä varten.

Ensitunnistamisen ketjuttamista koskeva sääntely on perusta toimiville sähköisen tunnistamisen markkinoille. Nykyinen enimmäishintasääntely on lisännyt kiinnostusta uusien ja keskenään kilpailevien palveluiden tarjontaa kohtaan. Ehdotuksen tavoitteena on edistää tunnistusratkaisujen kehittymistä.

Mitä seuraavaksi?

Lakiluonnoksen lausuntoaika päättyy 30.10.2020.

Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Lausuntokierroksen jälkeen lain valmistelu jatkuu virkamiestyönä.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Laura Kolinen, p. 050 476 8399

hallitusneuvos Jenni Rantio, p. 050 534 7647