Risikko haluaa nuorilta ajatuksia liikenneturvallisuuden parantamiseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.7.2014 12.31
Uutinen
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (Kuva: VN)
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (Kuva: VN)

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko aikoo kutsua koolle säännöllisesti kokoontuvan nuorisoryhmän miettimään keinoja nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi.

Ryhmä koostuisi eri puolilla maata olevien "kummikoulujen" edustajista, ja sen työtä käytettäisiin meneillään olevassa tieliikennelainsäädännön kokonaisuudistuksessa.

Koulut valitaan siten, että ne edustavat erilaisia liikenneympäristöjä maaseudusta suuriin kaupunkeihin saakka.
Risikko julkisti asian SuomiAreenan liikenneaiheisessa paneelissa 15. heinäkuuta Porissa.

Ministerin mukaan liikennekulttuurin muutokseen tarvitaan sanktioiden ja promillerajojen lisäksi muutakin. Tätä näkökulmaa nuorilta toivotaan.

Kummikouluksi ryhtymisestä kiinnostuneet koulut voivat ottaa jo ennen syyslukukauden alkua yhteyttä osoitteeseen [email protected].

Liikennesäännöistä ja niiden uudistamisesta kerätään parhaillaan myös kansalaisten näkemyksiä otakantaa.fi-sivuilla.