Sähköisen tunnistamisen säännöksiä tarpeen uudistaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.5.2008 14.02
Tiedote

Viestintäministeri Suvi Lindén pitää hyvänä, että valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuoreessa raportissa tuodaan kaunistelematta esille valtionhallinnon virheet sähköisessä tunnistamisessa.

- Virheet ovat tulleet Suomelle kalliiksi ja myös hidastaneet tietoyhteiskunnan kehittymistä. Erityisen raskauttavaa on, ettei valtionhallinnossa ole kyetty yhteistyöhön. Esimerkiksi muualla jo valmiina olleita ratkaisuja ei ole haluttu ottaa käyttöön, Lindén arvioi.

Viestintäministeri Lindén puhui aiheesta Tekesin ja VTT:n järjestämässä seminaarissa 13. toukokuuta.

Lindén näkee sähköisen tunnistamisen ja siinä ripeän etenemisen yhtenä keskeisimmistä edellytyksistä sähköisten palveluiden käytön lisääntymiselle. Sähköinen tunnistaminen on nyt nostettu hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteissa kolmen kärkeen.

- Teemme parhaillaan poikkihallinnollista työtä sähköistä tunnistamista koskevan sääntelyn tarkistamiseksi. Esityksiä eduskunnalle voi odottaa vielä tämän vuoden aikana. Olen myös yhteisten tavoitteiden selkeyttämiseksi viemässä tunnistamista koskevia linjaratkaisuja hallituksen iltakouluun heti syyskauden alkupuolella.

Hallituksen esitys väestötietolain uudistamiseksi on tulossa valtioneuvoston käsittelyyn lähiaikoina. Siinä sähköisen asiointitunnuksen luovuttaminen aiotaan tehdä mahdolliseksi kaikille varmennepalvelujen tarjoajille. Parhaillaan valmistellaan myös sähköisistä allekirjoituksista annetun lain uudistamista. Hallituksen esitys on tarkoitus saada valmiiksi loppusyksystä.

Lindén toivoo, että markkinoille tulee pikaisesti muitakin varmennepalveluiden tarjoajia kuin Väestörekisterikeskus. Tämä toisi kaivattua kilpailua, joka pitäisi muun muassa tarkastusviraston yhden päähuolen eli kustannukset aisoissa.

- Ensi vaiheessa katseet kohdistuvat erityisesti pankkeihin ja teleoperaattoreihin, joiden toivon lähtevän rohkeasti liikkeelle, Lindén painottaa.

Lindénin johtaman arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan alaisessa sähköisen tunnistamisen kehittämisryhmässä on jo syksystä saakka tehty laaja-alaista julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä. VTV:n raportti antaa varmasti työryhmän työhön lisäpuhtia. Kuluvana vuonna ryhmän painopiste on erityisesti mobiilitunnistamisessa.


Lisätietoja

erityisavustaja Aleksi Randell, puh. (09) 160 28324, 0400 500 822