Saimaan kanavan vuokrasopimus allekirjoitetaan

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 29.7.2009 15.11
Tiedote

Suomi ja Venäjä pääsivät yhteisymmärrykseen Saimaan kanavan vuokraamista ja kanavaliikenteen turvaamista koskevan sopimuksen yksityiskohdista. Sopimusneuvottelu pidettiin 29. heinäkuuta Suomen liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiaisen ja Venäjän varaliikenneministeri Sergei Aristovin johdolla.

Neuvottelussa sovittiin vuokrauksen jatkumisen mahdollistavan valtiosopimuksen asiasisällöstä ja käytiin läpi vielä ratkaisemattomia kohtia. Vuokrasopimus annetaan molempien maiden hallitusten hyväksyttäväksi ja tasavallan presidentiltä pyydetään allekirjoitusvaltuuksia elokuun 2009 aikana.

Sopimuksen mukaan Venäjä vuokraa Saimaan kanavan Venäjän puolella olevan kanavan ja siihen liittyvän alueen Suomelle 50 vuodeksi. Kanavan perusvuokra Suomelle on 1,22 miljoonaa euroa vuodessa riippumatta kanavan alusliikenteen määrästä. Lisäksi Suomi maksaa muuttuvaa vuokraa kanavalla liikennöivien alusten mukaan.

Nykyinen Saimaan kanava on avattu liikenteelle vuonna 1968. Kanava on 43 kilometriä pitkä ja se on porrastettu kahdeksalla sululla. Kanava ja sitä ympäröivä alue vuokrattiin Neuvostoliitolta 50 vuodeksi vuonna 1963. Suomen ja Venäjän välisiä virallisia neuvotteluja uudesta Saimaan kanavaa koskevasta valtiosopimuksesta on käyty syyskuusta 2005 lähtien.


Lisätietoja:

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, puh. 0500 787 742
Hallitusneuvos Silja Ruokola, puh. 040 580 0894