Sopimus Nuijamaan raja-aseman siirrosta allekirjoitetaan Helsingissä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.3.2004 0.00
Tiedote
Nuijamaan raja-aseman siirtoa koskeva valtiosopimus allekirjoitetaan 5. maaliskuuta Helsingissä. Suomen puolelta sopimuksen allekirjoittaa liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen ja Venäjän puolelta ensimmäinen varaliikenneministeri Anatoli Nasonov.

Samassa yhteydessä allekirjoitetaan myös Suomen ja Venäjän välisten rajanylityspaikkojen muutossopimus, jonka Suomen osalta allekirjoittaa kansliapäällikkö Juhani Korpela.

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen sekä Suomi että Venäjä voivat aloittaa Nuijamaan raja-aseman uusien teiden rakentamisen. Suomessa tienrakennustyöt aloitetaan välittömästi ja tieosuus on valmis vuoden 2005 aikana. Myös uusi raja-asema valmistuu vuonna 2005.

Suomen tieosuuden kustannukset ovat 14,5 miljoonaa euroa ja tulliaseman 8,5 miljoonaa euroa.

Uudelle raja-asemalle rakennetaan erilliset kaistat kuorma- ja henkilöautoille. Erillisten kaistojen odotetaan nopeuttavan oleellisesti rajanylityksiä. Nykyisellään Nuijamaan raja-asemalla odotusajat ruuhkatilanteissa ovat 10-15 tuntia. Nuijamaa on toiseksi vilkkain rekkaliikenteen ylityspaikka Suomen ja Venäjän rajalla.




Toimituksille tiedoksi: Allekirjoitustilaisuus pidetään perjantaina 5.3. klo 15 liikenne- ja viestintäministeriön Infra-salissa osoitteessa Eteläesplanadi 16. Tilaisuudessa on kuvausmahdollisuus.

Lisätietoja: kansliapäällikkö Juhani Korpela, puh. (09) 160 28323 rakennusneuvos Juhani Tervala, puh. 050 552 7260
tiedottaja Janne Hauta, puh. (09) 160 28623