Miehistötukea kansainväliselle kilpailulle alttiin kotimaanliikenteen lastialuksille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2008 13.31
Tiedote

Meriliikenteen miehistökustannusten tukea aiotaan laajentaa eräisiin kotimaanliikenteen lastialuksiin sekä hinaajiin ja työntäjiin. Lisäksi ulkomaanliikenteen matkustaja-alusten miehistötuki muutetaan kaikilta osin samanlaiseksi kuin lastialusten tuki.

Hallitus esitti asiaa koskevien lakien muuttamista 2. lokakuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan sen jälkeen, kun Euroopan komissio on hyväksynyt tuen.

Tuen laajennus koskisi kansainväliselle kilpailulle altista kabotaasiliikennettä Suomen vesialueella saarten ja rannikon sekä rannikkosatamien välillä. Tuen piiriin pääsisivät sellaiset alukset, jotka ovat vähintään puolet toiminta-ajastaan joko ulkomaanliikenteessä tai kilpailulle alttiissa kotimaan meriliikenteessä. Kotimaan meriliikenteen matkustaja-aluksille tukea ei maksettaisi.

Edellytyksenä tuelle on lastialuksilla bruttovetoisuus vähintään 500 ja hinaajilla sekä työntäjillä vähintään 300. Lisäksi alusten tulee olla katsastettuja vähintään liikenteeseen Itämerellä tai sitä vaativammissa olosuhteissa.

Tuella pyritään turvaamaan Ahvenanmaalle ja suomalaisiin rannikkosatamiin liikennöivien lastialusten kilpailukyky. Lastialusten ja hinaajien liikenne on alttiina erityisesti Viron tai Ruotsin lipun alla kulkevien alusten kilpailulle. Kotimaan satamien välisessä säiliöalusliikenteessä kilpailua lisäävät Ruotsin, Norjan ja eräiden muiden maiden lippujen alla kulkevat alukset.

Ulkomaanliikenteen matkustaja-alusten miehistötuesta tulisi esityksen mukaan samanlainen kuin nykyisin lastialuksilla. Matkustaja-aluksille palautettaisiin tukena lähdevero ja työnantajan sosiaaliturvamaksu rajoitetusti verovelvollisten osalta. Muutoksella halutaan muun muassa mahdollistaa muualla kuin Suomessa asuvien työllistäminen matkustajalaivoille.

Edellä mainittujen muutosten lisäksi myös miehistön vaihdon tukea laajennetaan nykyisestä. Korvattaviksi ehdotetaan Suomen ulkopuolella tapahtuvasta vuorottelujärjestelmään liittyvästä miehistön vaihdosta aiheutuvia matkakustannuksia aluksen ja Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka ETA-valtion välillä.

Lisätietoja: merenkulkuneuvos Aila Salminen, puh. (09) 160 28491, 040 572 0166