Suomessa liikennekuolemia EU-alueen keskiarvoa enemmän

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2014 9.57
Uutinen
Ylinopeus (Kuva: Rodeo)
Ylinopeus (Kuva: Rodeo)

Auton kuljettajien ja matkustajien liikennekuolemat vähenivät EU-alueella vuosikymmenessä keskimäärin yli seitsemän prosenttia. Suomessa vastaava luku oli vajaa viisi prosenttia. Tiedot selviävät European Transport Safety Councilin (ETSC) raportista, jossa vertaillaan tieliikennekuolemia eri EU-maissa vuosina 2001-2012.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikenneturva ja Liikennevakuutuskeskus muistuttavat, että Suomi on jäämässä tieliikenteen turvallisuudelle asetetuista tavoitteista, joihin se on sitoutunut.

EU-maiden tieliikenteessä kuoli vuonna 2012 yli 12 000 autoilijaa tai autossa matkustavaa. ETSC:n mukaan turvavyöt olisivat pelastaneet näistä 900 henkeä. Turvavöiden käyttämättä jättämisen lisäksi ylinopeus ja ajaminen päihtyneenä ovat yhä ongelmia.

Parhaiten liikennekuolemien vähentämisessä ovat onnistuneet Espanja ja Latvia, mutta yli keskiarvon pärjäsivät myös liikenneturvallisuuden mallimaat Ruotsi, Hollanti ja Iso-Britannia.

Suomen tieliikenteessä kuolee noin 260 ihmistä vuodessa. Kun liikennekuolemien määrä suhteutetaan asukaslukuun, Suomi sijoittuu EU-maiden keskikastiin. Suomen edellä ovat muut Pohjoismaat, Iso-Britannia, Saksa, Espanja, Alankomaat ja Malta.