Suomi julkaisee vastauksensa EU-komissiolle Sanoman tekemään Yle-kanteluun

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.7.2021 15.00 | Julkaistu suomeksi 1.7.2021 klo 15.24
Tiedote
Isä ja poika katsovat televisiota (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi / LVM)
Isä ja poika katsovat televisiota (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi / LVM)

Suomen valtio on saanut 28. kesäkuuta 2021 luvan julkaista kokonaisuudessaan vastauksensa EU-komissiolle Sanoma Media Finland Oy:n Yleisradiota koskevaan kanteluun. Tähän mennessä vastauksesta on julkaistu tiivistelmä.

Nyt julkaistavasta Suomen vastauksen versiosta on poistettu näkyviltä Yleisradion liikesalaisuuksiksi katsotut tiedot viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla.

EU-lainsäädännöstä johtuen kirjeenvaihto komission kanssa on lähtökohtaisesti salassa pidettävää. Suomi esitti 3. kesäkuuta EU-komissiolle, että kirjeenvaihto kanteluun liittyen olisi julkista. Tähän mennessä komissio on myöntynyt siihen, että Sanoma Media Finland Oy:n kantelu, komission vastauspyyntö sekä Suomen vastaus komissiolle voidaan julkaista.

Sanoma Media Finland Oy:n EU-komissiolle tekemä kantelu koskee erityisesti Yleisradion tilausvideopalveluja (video-on-demand) ja sähköisiä oppimissisältöjä. Yleisradio tuottaa nykyisellään Yle Areenassa tilausvideopalveluja, jotka eivät kantelijan näkemyksen mukaan ole EU:n valtiontukilainsäädännön mukaisia.

Suomen valtion 21. kesäkuuta lähettämän vastauksen mukaan Yleisradion tilausvideopalvelut sekä sähköiset oppimissisällöt ovat Yleisradio Oy:stä annetun lain ja EU:n valtiontukilainsäädännön mukaisia. Vastauksen mukaan Sanoma Media Finland Oy:n kantelu on tästä syystä perusteeton.

Mitä seuraavaksi?

EU-komissio arvioi, ovatko Suomen esittämät vastaukset riittäviä ja päättää sen perusteella, pyytääkö se Suomelta lisäselvitystä asiaan. Valtiontukiasioiden käsittely EU:ssa voi viedä useita vuosia ja sisältää useita kirjelmöintikierroksia.

Lisätietoja

yksikön johtaja Sini Wirén, p. 040 507 0916, Twitter: @WirenSini

erityisasiantuntija Anna Wennäkoski, p. 050 475 5649