SVT Europan näkyvyys laajenee

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 18.1.2007 13.35
Tiedote

Ruotsin television koostekanava alkaa näkyä suuressa osassa Suomea. Valtioneuvosto myönsi 18. tammikuuta Yleisradiolle toimiluvan Ruotsin television lähetysten jakamiseen.

Toimiluvan mukaan SVT Europan pitää syyskuun alussa näkyä digitaalisesti alueella, jossa asuu vähintään 59 prosenttia suomalaisista. Joulukuun alkuun mennessä näkyvyyden pitää laajentua 80 prosenttiin. Ohjelman vastaanottamiseen tarvitaan ohjelmakortti.

Järjestelyllä turvataan Ruotsin television näkyminen Suomessa myös digiaikana. Kokonaan digitaalisiin lähetyksiin siirrytään 31.8.2007.

Pohjanmaalla näkyvät digiaikana edelleen Ruotsin television SVT 1 ja SVT 2 -kanavat. Vaasan seudulla verkkotoimilupa ja toimiluvat ohjelmistojen lähettämiseen myönnettiin Vaasan Läänin Puhelimelle. Verkossa voidaan välittää myös muita televisiokanavia.
Ohjelmistoluvat myönnettiin myös När-TV:lle ja KRS-TV:lle paikallisten kanavien toiminnan jatkamiseen digitaalisena Närpiön ja Kristiinankaupungin seudulla.

Toimilupaa SVT:n lähettämiseen haki kuusi yritystä. Yleisradion lisäksi hakijat olivat Boxer TV Access AB, MTV Oy, Digi TV Plus Oy, Canal Digital Finland Oy ja Swelcom Oy. Ainoa hakija verkkolupaan Vaasan seudulle oli Vaasan Läänin Puhelin Oy. Ohjelmistolupia puolestaan hakivat Vaasan Läänin Puhelin Oy, KRS-TV r.f. ja När-TV r.f.

Lisätietoja:
viestintäneuvos Ismo Kosonen, puh. (09) 160 28462, 050 511 6601