Digiaikaa kymmenen vuotta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.8.2011 14.17 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.16
Uutinen

Digitaalisia televisiolähetyksiä on katsottu Suomessa kymmenen vuotta. Ensimmäiset digilähetykset lähetettiin 27. elokuuta 2001. Analogiset lähetykset lopetettiin kokonaan elo-syyskuun vaihteessa 2007.

Televisiotarjonta antenniverkossa on kymmenkertaistunut digiaikana samalla kun televisiokuvan laatu on parantunut.

Analogisen television aikaan kanavia oli viisi. Nykyisin digitaalisia televisiolähetyksiä lähetetään kymmenessä eri kanavanipussa. Kanavia on yhteensä 53, joista ilmaisia on 14 ja maksullisia 39. Osa kanavista on jo teräväpiirtolähetyksiä, ja niiden määrä on lisääntymässä.

Päätös televisioverkkojen digitalisoinnista tehtiin valtioneuvostossa toukokuussa 1996. Ensimmäiset digitaaliset koelähetykset lähetettiin vuonna 1997.

Suomessa päätettiin ottaa käyttöön eurooppalainen DVB-standardi, jota käytetään myös Australiassa ja useissa Aasian maissa.

Liikenne- ja viestintäministeriö jakoi ensimmäiset toimiluvat valtakunnalliseen digitaaliseen televisiotoimintaan kahteen kanavanippuun vuonna 1999.

Digitaalisten lähetysten katsojamäärät kasvoivat sitä mukaa, kun kotitaloudet hankkivat digisovittimia, joiden avulla digitaalilähetyksiä voidaan katsoa analogisessa televisiossa. Pian alkoivat myös digitelevisiot tulla digiboksien rinnalle.

Digi-tv vaatii vähemmän radiotaajuuksia kuin analoginen televisio. Digikauden alkaminen vuonna 2007 vapautti 800 megahertsin taajuusalueen muuhun käyttöön. Taajuusalue päätettiin osoittaa matkaviestinkäyttöön nopeille laajakaistaverkoille.

Lisätietoja:
viestintäneuvos Ismo Kosonen, p. 050 511 6601