Liikennepalvelulain ensivaikutukset odotetunlaisia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2018 12.31 | Julkaistu suomeksi 19.12.2018 klo 12.35
Tiedote
Liikennettä Helsingissä päärautatieaseman edustalla. (Kuva: Milkovasa / Shutterstock)
Liikennettä Helsingissä päärautatieaseman edustalla. (Kuva: Milkovasa / Shutterstock)

Liikennepalvelulain tavoitteena on tehdä liikenteestä asiakkaille kokonaisvaltainen palvelu ja tarjota käyttäjille joustavuutta ja valinnanvapautta. Liikennepalvelulaki luo edellytykset liikenteen digitalisaatiolle ja uusille liiketoimintamalleille. Laki tuli pääosin voimaan 1.7.2018.

Liikennepalvelulain säätämisen yhteydessä eduskunta edellytti, että valtioneuvosto seuraa tiiviisti säädettävän lakikokonaisuuden vaikutuksia ja ryhtyy tarvittaessa toimiin sääntelyn muuttamiseksi. Liikenne- ja viestintäministeriö on toimittanut liikennepalvelulain ensimmäistä vaihetta koskevan seurantaraportin liikenne-ja viestintävaliokunnalle 19.12.2018.

Seurantaraportissa todetaan, että tähän mennessä tehtyjen havaintojen perusteella lainsäädännön ensivaikutukset ovat olleet pitkälti odotetunlaisia. Nyt havaittujen vaikutusten perusteella ei olla tunnistettu muutostarpeita liikennepalvelulakiin.

Liikennepalvelulain tietosääntelyn myötä liikkumispalvelujen tarjoajat ovat avanneet runsaasti olennaisten tietojen rajapintoja ja myyntirajapintojen avaaminenkin on käynnistynyt. Toimijoilta saadun palautteen mukaan uusia palveluja ja järjestelmiä on kehitetty aktiivisesti.

Taksialalla toimivien yritysten ja kuljettajien määrä on kasvanut huomattavasti, ja palvelut sekä hinnoittelumallit vaikuttaisivat monipuolistuneen. Lainvalmistelun yhteydessä esitetyt pelot asiakkaiden huijaamisesta eivät näyttäisi toteutuneen. Tällä hetkellä ei myöskään näytä siltä, että harmaaseen talouteen liittyvät lieveilmiöt olisivat lisääntyneet.

Liikennepalvelulain keskeisimpänä tavoitteena on ollut tukea pitkän aikavälin muutosprosesseja. Tästä syystä lopulliset johtopäätökset liikennepalvelulain vaikutuksista on syytä tehdä vasta myöhemmin.

Mitä seuraavaksi?

Liikennejärjestelmätason ja markkinatilanteen muutosten osalta lain vaikutusten seurantaa tullaan jatkamaan tiiviisti tulevina vuosina. Seuraavan kerran lain vaikutuksista raportoidaan kootusti eduskunnan lausuman edellyttämällä tavalla viimeistään vuonna 2022.

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynyt lain voimaantulon jälkeen tiivistä vuoropuhelua lainsäädännön vaikutuksista eri toimijoiden kanssa. Ministeriö perustaa markkinafoorumin, jossa eri toimijat voivat jatkossa vaihtaa kokemuksia lainsäädännön vaikutuksista. Tiivistä viranomaisyhteistyötä jatketaan.

Liikennepalvelulain kolmas vaihe on eduskunnan käsiteltävänä.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Elina Immonen, p. 0295 34 2126, Twitter @ImmonenElina
ylitarkastaja Joel Karjalainen, p. 0295 34 2028, Twitter @profkarjalainen
osastopäällikkö Laura Vilkkonen, p. 0295 34 2391, Twitter @vilkkonen


 

Anne Berner