Pohjoisamerikkalaisten tv-ohjelmien osuus kasvoi viime vuonna

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.8.2014 15.23 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.37
Uutinen
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (Kuva: LVM)
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (Kuva: LVM)

Pohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus kasvoi viime vuonna, kun taas kotimaisten ohjelmien määrä väheni entisestään, selviää liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä selvityksestä. Pohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus valtakunnallisten ilmaiskanavien tarjonnasta oli 45 % kotimaisten ohjelmien osuuden jäädessä 32 prosenttiin.

Myös pohjoismaisten (4 %) ja muualla Euroopassa tuotettujen ohjelmien (16 %) osuudet pienenivät.

Suomalainen televisiotarjonta 2013 -raportin mukaan kotimaisia ohjelmia esitettiin aikaisempien vuosien tapaan paljon Ylen kanavilla. Kaupallisista kanavista taas ainoastaan MTV3 ja Kutonen esittivät enemmän kotimaista ohjelmistoa kuin pohjoisamerikkalaista tuotantoa.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan kotimainen tuotanto on tästä huolimatta edelleen tärkeä osa suomalaista televisiotarjontaa.

- Esimerkiksi Ylen ohjelmistosta yli puolet on kotimaista, mikä osaltaan turvaa monipuolisen ja laadukkaan televisiotarjonnan myös jatkossa.