Liikenneturvan roolia selkeytetään

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.5.2014 15.13
Uutinen
Liikenneturvan logo (Kuva: Liikenneturva)
Liikenneturvan logo (Kuva: Liikenneturva)

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen, jonka tavoitteena on kehittää ja selkeyttää Liikenneturvan roolia varsinaista viranomaistoimintaa täydentävänä tieliikenteen turvallisuuden edistäjänä.

Hanke pohjautuu selvitysmies Matti Roineen syksyllä 2013 tekemään tieliikenteen turvallisuustoiminnan työnjakoa koskevaan selvitykseen. Tavoitteena on selkeyttää ja tehostaa tieliikenteen turvallisuustoiminnan hallintoa ja ohjausta sekä varmistaa, että toimijoiden tehtävät eivät ole päällekkäisiä.

Liikenneturvaa kehitetään julkisoikeudellisena yhdistyksenä. Tavoitteena on keskittää Liikenneturvan toimintaa sen vahvoille osaamisalueille eli viestintään, kampanjointiin, valistukseen ja koulutukseen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille keskitetään tieliikenteen turvallisuustoimintojen koordinointia ja kehittämisvastuuta.