Tuttu tasoristeys on vaaran paikka

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2010 13.49
Uutinen

Tasoristeysonnettomuus sattuu useimmiten kokeneelle autoilijalle tutussa, varoituslaitteettomassa tasoristeyksessä päiväsaikaan. Yleisiä onnettomuuksien syitä ovat kuljettajan havaintovirhe, liian suuri lähestymisnopeus tai piittaamattomuus STOP-merkistä.

Vakavien tasoristeysonnettomuuksien määrä suhteessa onnettomuusmääriin on noussut. Tänä vuonna on sattunut 17 tasoristeysonnettomuutta, joissa on menehtynyt viisi ja loukkaantunut seitsemän ihmistä. Valtion rataverkolla on yhteensä 3 376 tasoristeystä, joista varoituslaitteilla on varustettu noin viidennes.

Kansainvälistä tasoristeysturvallisuuspäivää vietetään 22. kesäkuuta 2010. Suomessa tasoristeyksien vaaroista muistutetaan radion tietoiskuilla, jotka kehottavat tarkkaavaisuuteen rataa ylitettäessä.