Työryhmä: Keiteleen kanavan parantaminen ei ajankohtaista

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2010 14.59
Uutinen

Keiteleen kanavaa ei kannata nykytilanteessa parantaa. Asiasta on valmistunut liikenne- ja viestintäministeriön teettämä mietintö. Työssä pohdittiin mahdollisuuksia hyödyntää Keiteleen kanavaa erityisesti metsähakkeen kuljetuksiin.

Työryhmän arvion mukaan lyhyellä aikavälillä pääosa metsähakkeen kuljetusketjuista perustuu tienvarsihaketukseen ja maanteitse tapahtuvaan hakkeen kuljetukseen käyttökohteelle.

Metsähaketta kuljettavalle uudentyyppiselle alukselle ei alueella ole taloudellisia edellytyksiä, koska kuljetusmatkat ovat lyhyehköt ja hankinta-alue rajoittunut.

Työryhmän puheenjohtaja korostaa, että johtopäätökset on tehty vuoteen 2015 ulottuvalle aikavälille. Toimintaympäristön muuttuessa tilanne on arvioitava uudestaan.