Ulkomaalaisten kuljetusyrittäjien tilapäiseen Suomessa työskentelyyn esitetään tiukennuksia

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.3.2009 13.46
Tiedote

EU-maan kuljetusyrittäjä saisi jatkossa harjoittaa Suomessa rahtiliikennettä viikon ajan ajoneuvon saapumisesta Suomeen. Hallitus antoi eduskunnalle 26. maaliskuuta muutosesityksen, jolla uudistettaisiin kaupallisista tavarankuljetuksista annettua lakia.

Tällä hetkellä EU-maiden kuljetusyrittäjien kabotaasia eli kuljetusammatin harjoittamista toisessa jäsenmaassa, ei ole ajallisesti Suomessa rajattu. Voimassa oleva lainsäädäntö on vaikeuttanut kuljetusmarkkinoiden toimintaa ja kabotaasin valvontaa.

Hallituksen tarkoituksena on selkeyttää lainsäädäntöä, mutta ei rajoittaa laillista kabotaasia. Lainmuutoksella ei uskota olevan oleellisia vaikutuksia kuljetusmarkkinoihin eikä kuljetuskustannuksiin, koska kabotaasin määrä on pysynyt vähäisenä.

Selkeän aikarajan kuitenkin uskotaan parantavan harmaan talouden valvontaa ja toimivan ennaltaehkäisevästi pimeiden kuljetusmarkkinoiden syntymisessä.

Vuonna 2007 kabotaasin osuus oli Suomessa tapahtuvista maantiekuljetuksista 0,04 prosenttia. Tällä hetkellä ei ole tarkkaa tietoa kabotaasikuljetusten määrästä, mutta eri viranomaisten valvontatietojen perusteella on perusteltua epäillä, että kabotaasin määrä on jonkin verran kasvanut.

EU:ssa valmistellaan parhaillaan vastaavantyyppistä säädösuudistusta, joka voisi tulla voimaan aikaisintaan ensi vuoden puolivälissä. Suomen oma säännös olisi voimassa siihen saakka.


Lisätietoja:

hallitusneuvos Jorma Hörkkö, puh. (09) 160 28503