Vehviläinen päätti liikennehallinnon alueellistamisesta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2009 11.05
Tiedote

Liikenneministeri Anu Vehviläinen päätti 2. kesäkuuta, että liikenne- ja viestintäministeriön liikennehallinnon uudet virastot ja niiden henkilöstö sijoittuvat ministeriön työryhmän alueellistamisesityksen mukaisesti.

Päätöksen mukaisesti vuoden 2010 alussa ministeriön liikennehallinto organisoidaan kahdeksi uudeksi virastoksi, väylävirastoksi ja liikenteen turvallisuusvirastoksi. Uusien virastojen päätoimipaikat sijoitetaan pääkaupunkiseudulle ja yhteensä 245 henkilötyövuotta alueellistetaan Lappeenrantaan ja Rovaniemelle vuoteen 2015 mennessä. Valtioneuvoston alueellistamisen koordinaatioryhmä puolsi ministeriön esitystä 27. toukokuuta.

Päätös toteutetaan, mikäli eduskunta hyväksyy väyläviraston ja liikenteen turvallisuusviraston perustamiseen liittyvät lakiesitykset ja myöntää virastojen toimintaan tarvittavat määrärahat. Virastojen perustamista koskevat esitykset annetaan eduskunnalle syysistuntokaudella 2009 vuoden 2010 talousarvioesityksen yhteydessä.

Alustavan kustannusarvion mukaan esitettyjen tehtäväkokonaisuuksien alueellistaminen tulee maksamaan vuoteen 2015 mennessä vuosittain noin 2,3-7,5 miljoonaa euroa. Pysyviä kustannuksia alueellistamisesta syntyy vuositasolla noin miljoonasta 3,3 miljoonaan euroon.

- Olen tyytyväinen, että Lappeenrannan ja Rovaniemen toiminnan aloittamiselle on varattu riittävän pitkä siirtymäaika. Näin on mahdollista turvata henkilöstön osaaminen ja jaksaminen ja sitä kautta virastojen toiminnan jatkuvuus ja hyvä asiakaspalvelu. Tarkkaa arviota uudistuksen kustannuksista on mahdotonta antaa tässä vaiheessa, sillä ne syntyvät monesta tekijästä. Riittävän pitkä siirtymäaika hillitsee myös muutoksesta aiheutuvia kustannuksia, kommentoi liikenneministeri Anu Vehviläinen uudistuksen aikataulua ja syntyviä kustannuksia.

Alueelle sijoitetaan toimivia kokonaisuuksia

Ministeriön esityksen mukaan väylävirastosta sijoitetaan Lappeenrantaan 40 henkilötyövuotta vuoden 2013 loppuun mennessä ja 90 henkilötyövuotta vuoden 2015 loppuun mennessä. Väylävirastosta Lappeenrantaan siirrettäviä tehtäviä ovat liikenteen ja väylänpidon tietopalvelutehtävät, asiakirjahallinto, arkistopalvelut ja tilastointi.

Liikenteen turvallisuusvirastosta sijoitetaan Rovaniemelle 40 henkilötyövuotta vuoden 2013 loppuun mennessä ja 55 henkilötyövuotta vuoden 2015 loppuun mennessä. Rovaniemelle siirtyvät ajoneuvoverotukseen liittyvät tehtävät, tietopalvelu, kansalaisneuvonta ja erilaiset tukipalvelut. Lisäksi turvallisuusvirastosta sijoitetaan Lappeenrantaan perustettavaan itäliikenteen yksikköön 20 henkilötyövuotta vuoden 2015 loppuun mennessä. Itäliikenteen yksikkö tulee keskittymään erityisesti Suomen ja Venäjän väliseen maa-, rautatie- ja vesiliikenteen tehtäviin.

Ministeriön alueellistamispäätös liittyy liikennehallinnon virastouudistukseen, jossa hallinnonalan kuuden viraston toiminta organisoidaan uudelleen siten, että muodostuu kaksi uutta virastoa entisten virastojen sijaan. Väylävirasto muodostuu Tiehallinnon, Ratahallintokeskuksen ja Merenkulkulaitoksen toimintojen yhdistämisestä. Liikenteen turvallisuusvirasto muodostuu Ilmailuhallinnon, Ajoneuvohallintokeskuksen, Rautatieviraston ja Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoimintojen yhdistämisestä. Uudet virastot aloittavat toimintansa 1.1.2010 alkaen.

Lisätietoja:
Erityisavustaja Kari Jääskeläinen, puh. 0440 581 030
Ylijohtaja Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482, 050 552 7260