Venerekisterissä elokuun alussa kahden viikon käyttökatko

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 8.7.2014 12.17
Uutinen
Veneitä satamassa (Kuva: Rodeo)
Veneitä satamassa (Kuva: Rodeo)

Vesikulkuneuvorekisteri eli venerekisteri siirtyy maistraatilta Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille 1.8.2014. Siirron vuoksi venerekisterissä on elokuun alussa kahden viikon käyttökatko. Tuona aikana uusien rekisteritunnusten myöntäminen ei ole mahdollista, mutta muita ilmoituksia voi jättää normaalisti.

Jos suunnitelmissa on hankkia täysin uusi vene, niin sen ensirekisteröinti kannattaa tehdä ennen elokuun alkua, mikäli venettä haluaa käyttää elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Veneiden ensirekisteröinti sujuu taas normaalisti 18.8. lähtien.

Venerekisterin siirtyminen ei vaadi veneiden omistajilta mitään toimenpiteitä, vaan kaikki nykyiset rekisteritiedot siirtyvät automaattisesti Trafille. Kaikki maistraatin myöntämät asiakirjat ja veneen rekisteritunnus ovat voimassa myös jatkossa.