Viestintäpalveluiden vastattava tarpeisiin ja oltava helppoja käyttää

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen
Viestintäfoorumi
Helsinki 13.1.2004

Tiivistelmä puheesta


Hallituksen laajakaistastrategiassa on lähiviikkoina ratkaistava, kehitetäänkö tiedonsiirtoa
nykyisten viestintäverkkojen pohjalta vai rakennetaanko sen sijaan yhteiskunnan tuella kokonaan uusi verkko tietoliikennekäyttöön.

Suomen strategiassa on vahvasti korostettava palvelujen ja sisältöjen ensisijaisuutta. Ilman niitä laajakaistalla ei ole paljon merkitystä. Haluan painokkaasti sanoutua irti kaikenlaisesta hypen nostatuksesta laajakaistan ympärille. Kukaan ei saa tuntea syyllisyyttä, vaikka ei halua kuullakaan laajakaistasta. On oltava lupa sanoa, että meille ei laajakaistaa tarvita, vaan perheemme viestintätarpeet voidaan hoitaa muutenkin. Laajakaista on pantava oikeaan suhteeseen yhteiskunnallisena ilmiönä. "Valokuitu joka kotiin valtion kustannuksella" on iskulause, joka ei tähän yhteyteen sovi.

Tietoyhteiskunta ei vaadi valokaapelia koteihin, mutta julkisen vallan toimin on huolehdittava, että tällainenkin tulevaisuus on mahdollinen. Onkin tarpeen selvittää yhteiskunnan mahdollisuuksia edistää valokuidun käyttöä kotitalouksien tiedonsiirtoyhteytenä. Selvitys asiasta on tulossa kesäkuun loppuun mennessä.

En aio esittää uusien valtion menomomenttien avaamista tai määrärahojen lisäämistä laajakaistahankkeiden rahoitukseen. Valtion tulee kuitenkin jatkaa laajakaistan taloudellista tukemista muun muassa elinkeinotuin alueilla, joilla laajakaista ei kaupallisin perustein synny. Laajakaistahankkeita tulee nostaa kärkeen, kun käytetään nykyistä yhteiskunnallista panosta alueiden kehittämiseen.

Parlamentaarinen työryhmä on ehdottanut, että analogiset televisioverkot suljetaan elokuun lopussa vuonna 2007. Perusteet puhuvat sen puolesta, ettei analogisten verkkojen sulkemista ole syytä viivyttää pidempään kuin on välttämätöntä.

Siirtyminen uuteen televisiotekniikkaan vaatii vielä tuntuvaa panostusta palveluiden saamiseksi helpommiksi käyttää. Digitaalinen televisio vie tietoyhteiskunnan niihinkin suomalaisiin koteihin, joissa ei ole muita uusia viestintäpalveluita. Esimerkiksi kännykän käyttöä vieroksuva on voinut tyytyä kiinteään puhelimeen ja jättää suosiolla mutkikkaat vempaimet kauppaan.

Tilanne on toinen, kun muutaman vuoden kuluttua koko kansan kuluttamat televisiopalvelut siirtyvät uuteen teknologiaan. Television on oltava tuolloin niidenkin ulottuvilla, joita tekniikka ei kiinnosta. On seurattava tarkasti, ettei mikään väestöryhmä syrjäydy.

Pidän tärkeänä, että liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämässä digitaalisen television klusteriohjelmassa rakennetaan viestintäpalveluista käyttäjäystävällisiä ja kansalaisille helppoja.