Viestintävirasto selvitti valokuituliittymien saatavuutta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 9.7.2013 12.07
Uutinen
Valokuitukaapeleita (Kuva: Rodeo)
Valokuitukaapeleita (Kuva: Rodeo)

Viestintäviraston tuoreen selvityksen mukaan valokuituliittymiä on parhaiten saatavilla Pohjanmaan ja Uudenmaan maakunnissa. Kuntakohtaiset ja alueelliset erot nopean, erityisesti valokuidulla toteutetun laajakaistan saatavuudessa ovat yllättävän suuria. Listan kärjessä on väestömäärältään pieni mutta pinta-alaltaan suuri Utsjoki.

Kunnat ovat itse merkittävässä roolissa maaseudun nopeita laajakaistaverkkoja rakennettaessa. Kunnat ovat voineet lähteä mukaan valtioneuvoston vuonna 2008 käynnistämään Laajakaista kaikille -hankkeeseen. Hankkeen aikana Viestintävirasto on myöntänyt esimerkiksi Utsjoen kuntaan rakennettuun valokuituverkkoon noin 1,5 miljoonaa euroa valtiontukea ja kunta on myös itse osallistunut verkon rakentamiseen merkittävällä osuudella.

Erityisesti maaseudulla kuntien oma aktiivisuus on erittäin merkittävässä roolissa nopean laajakaistaverkon rakentumisessa. Kunnan täytyy nähdä nopeasta laajakaistaverkosta saatavat hyödyt ja olla valmis panostamaan hankkeeseen.

Kiinteän verkon tekniikoilla toteutettu 30 Mbit/s -laajakaistaliittymä on saatavilla noin kahteen kolmasosaan suomalaisista kotitalouksista. Valokuituverkkoa voisi käyttää noin kolmasosa ja nimellisnopeudeltaan 30 Mbit/s -mobiililaajakaistaverkkoa kolme neljäsosaa suomalaisista kotitalouksista.

Euroopan komission digitaalisessa agendassa on asetettu tavoite, että 30 Mbit/s -laajakaistaliittymä on kaikkien eurooppalaisten saatavilla vuoteen 2020 mennessä. Suomen hallitus on esittänyt tavoitteeksi 100 Mbit/s -laajakaistan saatavuuden lähes kaikille vuoden 2015 loppuun mennessä.