Yle-lait eduskunnan käsiteltäviksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.4.2012 13.19
Tiedote

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖVALTIOVARAINMINISTERIÖ

Hallitus on antanut eduskunnalle esitykset Yleisradion rahoitusuudistusta koskeviksi laeiksi. Ehdotusten sisältöön ei tullut merkittäviä muutoksia lausuntokierroksella.

Yleisradion rahoituksen tasoksi vuonna 2013 ehdotetaan 500 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen tasoa tarkistettaisiin vastaamaan vuotuista kustannustason nousua. Viestintäviraston tehtäväksi tulee valvoa tehostetusti julkisen palvelun varojen käyttöä.

Yleisradion julkisen palvelun kustannukset katetaan vuoden 2013 alusta uudella yleisradioverolla, joka on 0,68 prosenttia verovelvollisen henkilön ansio- ja pääomatulojen yhteismäärästä.

Samalla ehdotetaan, että televisiomaksusta luovuttaisiin. Televisiomaksu kerätään entiseen tapaan vuoden 2012 loppuun asti.

Vero otettaisiin huomioon ennakonpidätysprosentissa tuloverojen tapaan. Yleisradiovero ei koskisi alle 18-vuotiaita.

Veron vähimmäismäärä olisi 50 euroa ja enimmäismäärä 140 euroa. Veroa ei näin ollen perittäisi lainkaan, mikäli sen määrä jäisi alle 50 euron.

Yhteisöjen yleisradioveron määrä perustuisi liikevaihtoon siten, että veron määrä olisi 350 euroa jos liikevaihto ylittää 400 000 euroa, ja 700 euroa jos liikevaihto on ylittää miljoonan.

Yleisradion ohjaukseen ja valvontaan on hallintoneuvostolle tulossa uudeksi tehtäväksi merkittävien uusien palvelujen ennakkoarviointi. Rahoitusta ja valvontaa koskevien uudistusten lisäksi Yleisradion julkisen palvelun sisältöä täsmennetään vastaamaan nykyaikaa.

Lisätietoja

Liikenne- ja viestintäministeriö:
viestintäneuvos Elina Normo, 040 765 7887
Viestinnän peruspalvelut -yksikön päällikkö Laura Vilkkonen, 040 500 0817

Valtiovarainministeriö (yleisradiovero):
lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhanen, 09 160 34753