Yleisradion tulevaisuutta kartoittavalle työryhmälle lisäaikaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 17.5.2016 15.10
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti marraskuussa 2015 parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmän toimikauden piti päättyä 31.5.2016, mutta sitä on jatkettu 30.6.2016 saakka.

Työryhmän tehtävänä on selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa ja rahoituksen tasoa. Ryhmän tulee myös arvioida miten eduskunnan omistajaohjaus Yleisradioon toteutetaan.

Lisäksi työryhmän tulee arvioida Yleisradion asemaa ja merkitystä kotimaan mediamarkkinoilla sekä yhtiön merkitystä demokratian ja sananvapauden sekä viestinnän monipuolisuuden ja riippumattomuuden kannalta.

Työryhmän puheenjohtajana on Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Arto Satonen.

Parlamentaarisen työryhmän perustaminen pohjautuu pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Laura Vilkkonen, p. 0295 34 2391

Anne Berner