Junaliikenteen ohjauksen valvonta Ratahallintokeskukselle

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 11.10.2007 13.44
Tiedote
Ratahallintokeskukseen perustetaan liikenteenhallintakeskus. Se koordinoi junaliikenteen ohjausta ja ratkaisee tarvittaessa liikenteen häiriötilanteita.

Hallitus päätti 11. lokakuuta esittää rautatielain muuttamista. Syynä lakimuutokseen on, että VR Osakeyhtiö saanee lähivuosina uusista rautatieyrityksistä kilpailijoita kotimaan tavaraliikenteeseen. Tasapuolisuuden ja avoimuuden turvaamiseksi on luontevaa, että liikenteenohjauksen keskeiset valtakunnalliset toiminnot järjestää valtion rataverkosta vastaava Ratahallintokeskus. Aiemmin Ratahallintokeskus on hankkinut kaikki liikenteenohjauspalvelut VR Osakeyhtiöltä.

Ratahallintokeskuksella on viranomaisvastuu myös alueellisissa keskuksissa hoidettavasta liikenteenohjauksesta. Niiden henkilökunta pysyy kuitenkin edelleen VR Osakeyhtiön palveluksessa. Työntekijöitä alueellisissa keskuksissa on yhteensä runsaat 400.

Liikenteenhallintakeskus perustetaan vuoden 2008 alussa. Sen palvelukseen tulee 15 henkilöä.

Rautateiden kansalliset tavarankuljetukset avattiin Suomessa kilpailulle vuoden 2007 alussa. Liikenne avattiin Euroopan unionin direktiivien vaatimusten takia.



Lisätietoja:
hallitusneuvos Hannu Pennanen, puh. (09) 160 28470 tai 040 551 8332
yksikön päällikkö Miika Mäkitalo (RHK), puh. 020 751 5026