Laajakaistan rakentamisen tuen ehtoja väljennetään

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 2.2.2017 11.58
Uutinen
Kuva: Kaapelia vedetään tien varteen (LVM)
Kuva: Kaapelia vedetään tien varteen (LVM)

Laajakaistatukilakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hankkeiden tukikelpoista osaa laajennettaisiin. Muutoksella poistettaisiin väestötiheyteen sidottu niin sanottujen punaisten alueiden rajoitus, eli jatkossa tuen hakemisen mahdollisuutta ei rajattaisi alueen väestötiheyden mukaan.

Lisäksi kasvatettaisiin tukikelpoisen tilaajayhteyden osuutta. Esitetyn muutoksen mukaan tukikelvoton osuus lyhenisi nykyisestä 2 kilometristä 100 metriin vakinaisesta asuin- tai sijaintipaikasta.

Tukikelpoisuuden laajennusta koskevat muutokset koskisivat niitä hankkeita, joihin liittyvää tukea maakunnan liitto ei ole julistanut haettavaksi ennen lain voimaantuloa.

Hallitus antoi eduskunnalle asiasta lakiesityksen 2. helmikuuta 2017. Esitettyjen lakien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.