Liikenteen viherryttäminen esillä EU:n ministerikokouksessa

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 3.10.2008 14.57
Tiedote

Ympäristöystävällinen liikenne, rajat ylittävä lainvalvonnan tehostaminen ja merenkulun turvallisuus ovat keskustelunaiheina EU:n liikenneministerien kokouksessa 9. lokakuuta Luxemburgissa. Kokoukseen osallistuu liikenneministeri Anu Vehviläinen.

Ministerit keskustelevat komission kesällä julkaistujen kolmen tiedonannon pohjalta liikenteen viherryttämisestä, liikenteen ulkoisten kustannusten sisällyttämisestä sekä rautatieliikenteen melun vähentämisestä. Ministerien on tarkoitus hyväksyä puheenjohtajamaa Ranskan muotoilemat päätelmät.

Suomi kannattaa puheenjohtajamaan painotuksia. Erityisesti Suomi on tyytyväinen siihen, että Suomen esittämät lisäykset ajoneuvoteknologian kehittämiseksi on otettu huomioon. Suomi painottaa, että ajoneuvotekniikan tutkimus- ja kehittämistoimilla on mahdollista vähentää jatkossa liikenteen päästöjä.

Ministerit käyvät periaatekeskustelun direktiiviehdotuksesta, jolla tehostettaisiin rajat ylittävää lainvalvontaa liikenneturvallisuutta koskevissa kysymyksissä. EU:n on tarkoitus perustaa järjestelmä, jolla helpotettaisiin mm. liikennerikkomuksiin syyllistyneiden henkilöiden ja käytettyjä ajoneuvoja koskevien tietojen vaihtoa. Ministerit keskustelevat asiasta puheenjohtajamaan esittämien kahden kysymyksen pohjalta.

Suomi pitää ehdotuksen tavoitteita erittäin tärkeänä. Valtaosa jäsenmaista on kuitenkin kyseenalaistanut esityksen lakiteknisen pohjan. Enemmistön mukaan olisi mietittävä sitä, miten jo olemassa olevia järjestelmiä voisi käyttää hyväksi. Esimerkiksi Prümin sopimus voisi olla yksi mahdollinen järjestely, jolla EU-maiden viranomaisten tietovaihtoa myös liikenneturvallisuuden lisäämiseksi voitaisiin tehostaa.

Kokouksessa neuvosto etsii poliittista yhteisymmärrystä kolmannesta meriturvallisuuspaketista. Käsiteltävänä ovat aluksen omistajien siviilioikeudellisia vastuita ja rahavakuuksia koskeva direktiivi sekä lippuvaltiodirektiivi.

Suomi suhtautuu myönteisesti siihen, että yhteisön satamissa käyviltä aluksilta edellytettäisiin vakuutusta. Lisäksi Suomi kannattaa lippuvaltiodirektiivin tavoitteita. Direktiiveillä on tarkoitus varmistaa se, että jäsenvaltiot suorittavat lippuvaltiovelvollisuutensa tehokkaasti ja yhdenmukaisesti.

Neuvostossa on tarkoitus myös hyväksyä päätöslauselma, joka koskee uuden sukupolven eurooppalaisen ilmaliikenteen seurantajärjestelmän SESAR:in ensimmäisen vaiheen käynnistämisestä.

Lisäksi neuvostossa käsitellään ehdotusta, jolla SESAR:in oikeudellista asemaa ja sen työntekijöitä koskevia säännöksiä muutettaisiin. Komissio on esittänyt, että SESAR:lle myönnetään sama status kuin muilla vastaavilla EU-elimillä on.

Lisätietoja: ylijohtaja Juhani Tervala, puh. 050 552 7260 kansainvälisten asioiden neuvos Minna Kivimäki, puh. 040 754 9871