Risikko ajokorttilaista: Yhden luukun periaate tervetullut uudistus

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 4.12.2014 13.53
Tiedote

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko pitää hallituksen esittämää uudistusta ajokorttien myöntämismenettelyyn tervetulleena. Ajokorttien myöntäminen esitetään siirrettäväksi poliisilta Liikenteen turvallisuusvirastolle (Trafi).

- Ei ole nykyaikaa, että ajokortin saamiseksi kansalainen joutuu asioimaan monen viranomaisen luona, Risikko toteaa.

Nykyinen toimintatapa on se, että tutkinnot suoritetaan yhdessä paikassa, minkä jälkeen ajolupaa haetaan erikseen poliisilta. Lakiesityksen mukaan kuljettajantutkinnon suorittaminen ja ajokortin saamiseen liittyvä byrokratia hoituisi yhdellä luukulla.

Samaa yhden luukun periaatetta noudatettaisiin useissa tapauksissa myös muiden lupien kohdalla. Näitä ovat esimerkiksi opetuslupa, moottoripyörän harjoittelulupa, taksinkuljettajan ajolupa ja kuljettajan ammattipätevyyskortti.

Lisäksi tarkoitus on edistää sähköistä asiointia. Menettely pyritään tekemään niin yksinkertaiseksi, että jatkossa suurin osa ajokorttien uusimisista hoidetaan sähköisesti.

Risikon mukaan lakimuutos antaa edellytykset ajokorttiin liittyvien kustannusten alentamiselle.

- Hallitus esittää nyt muun muassa lyhytaikaisesta ajokortista luopumista, ajokorttilupien voimassaoloaikojen yhdenmukaistamista ja lisäksi sitä, että rekisteriin aiemmin talletetun valokuvan käytön ohella myös aiemman nimikirjoitusnäytteen käyttö olisi sallittua. Nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka kalliiksi ajokortin hankkiminen kokonaisuutena tulee, Risikko summaa.

Nykyisin kuljettajatutkintoja voi suorittaa noin sadassa toimipisteessä, joissa yhden luukun periaate toteutuisi. Trafilla ei ole alueorganisaatiota, mutta ajokortteihin liittyvät palvelut ostettaisiin palveluntarjoajilta. Hankinnat kilpailutettaisiin. Palveluntarjoajat hoitaisivat asiakaspalvelun kuten hakemusten vastaanoton ja viemisen rekistereihin.

Lisätietoja

erityisavustaja Juuso Rönnholm, p. 050 574 1504