Sisämaan yöjunaliikenne jatkuu syksyyn asti

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 3.11.2005 13.02
Tiedote
Itä-Suomen ja Helsingin ja Turun välistä yöjunaliikennettä on tarkoitus jatkaa ensi syksyyn asti. Ministeri Huovinen kertoi asiasta vastatessaan asiaa koskevaan kirjalliseen kysymykseen.

Sisämaan yöjunaliikenne palvelee tällä hetkellä useita sellaisia matkustajaryhmiä, mm opiskelijoita ja lomamatkailijoita, joiden kannalta liikenteen lakkauttamien jo vuoden alusta olisi johtanut kohtuuttomaan tilanteeseen. Koska lakkauttamisen yhteydessä olisi tullut kuitenkin järjestää uutta korvaavaa liikennettä, olisi siitä saatava taloudellinen hyöty myös jäänyt suhteellisen pieneksi suhteessa siitä matkustajille aiheutuviin haittoihin ja kustannuksiin, ministeri Huovinen perusteli päätöstä.

Matka-ajat Itä-Suomeen lyhenevät kuitenkin selvästi, kun oikorata välille Lahti-Kerava valmistuu syyskuussa 2006. Tämän johdosta on odotettavissa, että nykyisten yöjunien päivävaunumatkustajat ja noin puolet makuuvaunumatkustajista siirtyvät käyttämään selvästi nopeutuneita päiväjunayhteyksiä. Tällöin sisämaan makuuvaunuliikennöinnin tappiot syvenisivät 4,5 miljoonasta eurosta 10 miljoonaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan VR Osakeyhtiön kanssa uutta sopimusta kannattamattoman henkilöjunaliikenteen ostamisesta. Lähtökohdaksi ministeriö on ottanut sen, että syyskuun jälkeen sisämaan yöliikenteen ostoja ei enää jatkettaisi. VR oli esittänyt ostojen lopettamista jo vuodenvaihteessa. Sopimukseen sisältyy Turku-Joensuu-välin lisäksi yöjunaliikenne välillä Helsinki-Kontiomäki-Oulu.

- Yhteiskuntatalouden kannalta sisämaan yöjunavuorojen ostot käyvät yhä kalliimmaksi. Niiden lopettaminen syksyllä 2006 tekee mahdolliseksi sen, että säästyviä varoja voidaan käyttää muihin kaukoliikenteen ostoihin, todetaan vastauksessa.

Turku-Joensuu-yöjunaliikenne on toiminut myös laivaliikenteen liityntäjunana Turun ja Tampereen välillä sekä työmatkaliikenteenä Kouvolan ja Helsingin välillä. Näille väleille olisi VR:n ehdotuksen mukaan tullut väliaikaisesti asettaa korvaavat päiväjunat.


Lisätietoja:

valtiosihteeri Perttu Puro, puh. (09) 160 28325 tai 040 779 3436
rakennusneuvos Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260