Suomessa 1,23 miljoonaa Internet-liittymää

Ministry of Transport and Communications
Julkaisuajankohta 26.11.2004 9.46
Tiedote
Internet-liittymät ovat lisääntyneet tämän vuoden aikana nopeasti. Viime vuosina liittymät ovat lisääntyneet noin 100 000:n vuosivauhtia, mutta kuluvana vuonna tämä kasvu saavutettiin jo kesäkuussa. Internet-liittymiä oli tällöin noin 1,23 miljoonaa.

Tiedot selviävät liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä tutkimuksesta Internet-markkinat Suomessa 2004. Selvityksessä oli mukana tietoja sekä modeemi- ja ISDN-liittymistä että laajakaistaliittymistä.

Erityisesti laajakaistaliittymät yleistyvät nopeasti. Modeemi- ja ISDN-asiakkaat siirtyvät yhä useammin laajakaista-asiakkaiksi. Ensimmäiseksi Internet-liittymäksi hankitaan nykyään useimmiten laajakaistaliittymä.

Suomessa on tällä hetkellä 96 Internet-toimintaa harjoittavaa yritystä. Perinteisten teleyritysten osuus Internet-liittymistä on vajaa 60 prosenttia. Internet-toiminnan liikevaihto vuonna 2003 oli noin 232 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 29 prosenttia.

Internet-operaattorit tarjoavat asiakkailleen lisäpalveluja vaihtelevasti. Virusturva ja palomuuri olivat saatavana lisäpalveluna kaikilla tutkituilla yrityksillä.

Viestintämarkkinalaki edellyttää, että Internet-toiminnasta annetaan teletoimintailmoitus. Tämä on helpottanut Internet-operaattorina toimivien yritysten kartoittamista. Internet-liittymien tilastointi sen sijaan on vielä hieman epätarkkaa.


Lisätietoja:
tutkija Mikael Åkermarck, puh. (09) 160 28396, 0400 533 847